Hyppää sisältöön

Helsingin kaupungin olisi tullut järjestää viittomakielinen tulkkaus koronapandemiaa koskeviin tiedotustilaisuuksiinsa

Löydät uutisen viittomakielellä yhdenvertaisuusvaltuutetun YouTube-kanavalta.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoo yhdenvertaisuusvaltuutetulle antamassaan lausunnossa, että Helsingin kaupungin olisi tullut järjestää koronapandemiaa koskeviin tiedotustilaisuuksiinsa viittomakielinen tulkkaus. Lautakunta toteaa myös, että kaupungin tulisi kaikessa kriisitiedottamisessaan huolehtia asianmukaisesti viittomakielisen tulkkauksen saatavuudesta. Lautakunta katsoo lausunnossaan, että Helsingin kaupunki ei ole riittävästi toteuttanut yhdenvertaisuuslain mukaista edistämisvelvoitettaan.

Yhdenvertaisuuslain mukaan viranomaisilla on velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta omassa toiminnassaan. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan lausunnon mukaan Helsingin kaupunki ei ole riittävästi toteuttanut edistämisvelvollisuuttaan, kun se ei järjestänyt ajantasaista viittomakielistä tulkkausta koronapandemiaa koskeviin Pormestarin info -tiedotustilaisuuksiinsa. Yhdenvertaisuusvaltuutettu sai yhteydenottoja puutteista tulkkauksessa ja pyysi lautakunnalta lausuntoa asiasta.

– Olemme tyytyväisiä siihen, että lautakunta asettaa lausunnossaan erityistä painoarvoa viranomaisten velvollisuudelle edistää yhdenvertaisuutta. On tärkeää, että syrjinnän vaarassa olevien ryhmien yhdenvertaisuuden edistämiseen kiinnitetään huomiota kaikessa viranomaistoiminnassa, mutta erityisesti poikkeuksellisissa olosuhteissa, jolloin on myös korostunut tarve tiedonsaannille, yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenman toteaa. 

– Erityisesti kriisitilanteessa on huomioitava saavutettavuus ja varmistettava, että kaikki saavat tilanteesta tietoa yhdenvertaisesti, Stenman jatkaa.

Lautakunta korostaa lausunnossaan yhdenvertaisuuslain lisäksi YK:n vammaisyleissopimuksesta kaupungille aiheutuvia velvollisuuksia.

Poikkeukselliset olosuhteet korostavat viranomaisen velvollisuutta yhdenvertaisuuden edistämiseen

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta kiinnittää lausunnossaan huomiota koronapandemian aiheuttamiin poikkeuksellisiin olosuhteisiin ja katsoo, että olosuhde yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisestä vertautuu YK:n vammaisyleissopimuksen mukaiseen vaaratilanteeseen. Tällöin julkisella toimijalla on korostettu velvollisuus ryhtyä toimiin ja varmistaa vammaisten henkilöiden suojelu ja turvallisuus.

Lautakunta myös katsoo, että poikkeukselliset olosuhteet voivat edellyttää viranomaistiedottamisen saavutettavuudelta korkeampaa tasoa kuin viranomaisilta normaalitilanteessa edellytetään. Yhdenvertaisuuslain mukainen edistämisvelvollisuus edellyttää näiden erityisolosuhteiden arvioimista ja ottamaan huomioon niiden vaikutuksen vammaisin henkilöihin.

– Kuntien ja pian aloittavien hyvinvointialueiden tulisi huomioida lautakunnan lausunto kriisiviestintäsuunnitelmissaan. Julkisten toimijoiden myös tulee ottaa huomioon myös YK:n vammaisyleissopimus sekä yhdenvertaisuuslain mukainen edistämisvelvollisuus kaiken viestintänsä toteuttamisessa, Stenman kiteyttää.

Helsingin kaupunki antoi yhdenvertaisuusvaltuutetulle selvityksen, jossa se esitti, että kaupunki on pystynyt tarjoamaan tekstitetyn tallenteen tiedotustilaisuuksista huomattavasti nopeammin kuin saavutettavuusdirektiivin määräaika vaatisi. Kaupunki on myös julkaissut viittomakielisiä tallenteita tiedotustilaisuuksista nopeasti tilaisuuden jälkeen. Lautakunta kuitenkin katsoo, että Helsingin kaupunki ei ole esittänyt riittäviä perusteita sille, että sillä ei olisi ollut mahdollisuutta järjestää tiedotustilaisuuksiinsa ajantasaista viittomakielistä tulkkausta. Lisäksi kaupungin selvityksestä ei ilmene, että se olisi tietoinen sille julkisena viranomaisena kuuluvista YK:n vammaisyleissopimuksen velvoitteista.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu toivoo, että saavutettavaan viestintään ja yhdenvertaisuuden edistämiseen kiinnitetään huomiota valtakunnallisesti yksittäistä tapausta laajemmin.

 

Yhdenvertaisuuslaki 20 §:

Yhdenvertaisuuslain (1325/2014) 20 §:n 2 momentin mukaan viranomainen tai yhdenvertaisuutta edistävä yhteisö voi pyytää yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalta lausunnon yhdenvertaisuuslain tulkinnan kannalta merkittävästä asiasta. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta toteaa näin ollen, että sillä on toimivalta antaa lausunto yhdenvertaisuusvaltuutetun pyynnöstä. Lautakunta toteaa edelleen, että lausuntoa on pyydetty nimenomaan yhdenvertaisuuslain 5 § 1 momentin mukaisesta yhdenvertaisuuden edistämisvelvollisuudesta julkisen viranomaisen korona-ajan tiedottamisessa ja viittomakielisten henkilöiden oikeuksien turvaamisesta tuossa tiedottamisessa.

11.05.2022