Hyppää sisältöön

Hyvinvointialueilla on keskeinen tehtävä turvata alueensa ihmisten yhdenvertaisuus

Vastuu sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä siirtyy hyvinvointialueille vuoden 2023 alusta lähtien. Hyvinvointialueilla on keskeinen tehtävä turvata alueensa ihmisten yhdenvertaisuus ja huolehtia siitä, että palvelut ovat saatavilla syrjimättömästi ja esteettömästi.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu on lähettänyt kirjeen hyvinvointialueille tukemaan alueiden lakisääteistä yhdenvertaisuussuunnittelua. Kirjeeseen on koottu yhdenvertaisuusvaltuutetun keskeisiä kannanottoja ja suosituksia koskien syrjintää ja yhdenvertaisuuden edistämistä sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä pelastustoimessa. 

Yhdenvertaisuusvaltuutetun kirjeessä kerrotaan yleisesti yhdenvertaisuudesta ja syrjinnästä sekä siitä, miten yhdenvertaisuuslain velvoitteet tulee ottaa huomioon hyvinvointialueiden toiminnassa. Kirjeessä esitetään esimerkiksi suosituksia palvelujen ja asiakastilojen saavutettavuuden varmistamisesta sekä tietoa asiakkaiden kielellisistä oikeuksista ja tulkkauksen järjestämisestä. Lisäksi kirjeeseen on koostettu tietoa yhdenvertaisuussuunnittelusta ja ohjeita suunnittelun toteuttamisesta.

Hyvinvointialueilla on merkittävä rooli myös ihmiskaupan uhrien auttamisessa, naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemisessä ja siihen puuttumisessa sekä paperittomien ihmisten oikeuksien varmistamisessa. Kirjeessä kerrotaan, että hyvinvointialueilla on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että ihmiskaupan uhrien auttamiseen ja tunnistamiseen on tehokkaat ja yhtenäiset käytännöt koko alueella, naisiin kohdistuvaan väkivaltaan puututaan ja sitä ehkäistään tehokkaasti ja sen erityispiirteet tiedostetaan ja että myös paperittomat ihmiset saavat riittävät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut.

Lue kirje kokonaisuudessaan: Yhdenvertaisuusvaltuutetun kirje hyvinvointialueille – Yhdenvertaisuuden edistäminen ja syrjinnän ehkäiseminen hyvinvointialueilla (PDF).

16.12.2022