Hyppää sisältöön

Ihmiskaupan uhrien tuntematon tulevaisuus

Viime viikon perjantaina yhdenvertaisuusvaltuutettu ja Euroopan kriminalipolitiikan instituutti (HEUNI) julkaisevat yhteistyössä tekemänsä selvityksen ”Tuntematon tulevaisuus: selvitys ihmiskaupan uhrien auttamista koskevan lainsäädännön toimivuudesta”. Laajaan empiiriseen aineistoon nojautuvan selvityksemme perusteella näyttää siltä, ettei ihmiskaupan uhrien auttamista koskeva ns. vastaanottolaki tue kaikkien ihmiskaupan uhrien tunnistamista ja viranomaisavun piiriin ohjautumista.

Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään ohjautuneista uhreista jopa 65 % on turvapaikanhakijataustaisia. Heidän merkittävä osuutensa auttamisjärjestelmään hakeutuneista ihmiskaupan uhreista ei selity pelkästään Suomeen vuonna 2015 Suomesta turvapaikkaa hakeneiden henkilöiden kasvulla. Selvityksemme osoittaa, etteivät esimerkiksi kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöt juuri ohjaa ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään. Myös järjestöjen auttamisjärjestelmään ohjaamien uhrien määrä on melko pieni. Selvityksemme osoittaa myös, että Suomessa seksuaalisesti hyväksikäytetyt ihmiskaupan uhrit käytännössä puuttuvat viranomaisavun piiristä. Joko syynä on se, ettei seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvää ihmiskauppaa Suomessa ole tai uhrit eivät tule viranomaisten tietoon. Sekä selvityksemme että julkistamisseminaarissa puheenvuoron saaneet järjestöedustajat kertoivat, etteivät järjestöjen tunnistamat ihmiskaupan uhrit uskalla hakeutua auttamisjärjestelmään auttamisen ja rikosprosessin vahvan kytköksen vuoksi. Erityisen haastavaksi tilanteen tekee se, rikosprosessi näyttäytyy ennakoimattomalta ja poliisien resurssit riittämättömiltä. Vaikka avun saannin jatkuminen on riippuvaista rikosprosessin etenemisestä, ei Suomessa edelleenkään ole erikoistunutta tutkintayksikköä ihmiskaupparikoksia varten. Suosittelemme tutkintayksikön perustamista.

Selvityksemme osoittaa lisäksi, että ihmiskaupan uhrien auttamista koskeva vastaanottolaki ja sen soveltamiskäytäntö eivät näytä vastaavan Suomea sitovia kansainvälisiä ja EU-oikeudellisia velvoitteita. Erityisen haasteellinen oikeustila on niiden uhrien osalta, jotka ovat Suomen kansalaisia ja joilla on oikeus oleskella maassa. Vastaanottolain uudistamista koskeneessa hankkeessa eräs lainvalmistelijoiden huolenaihe oli se, ettei auttamisjärjestelmästä saa muodostua niin sanottu vetovoimatekijä maahan ja ettei auttamisjärjestelmän suojiin saa piiloutua ihmisiä, joilla ei ole lupaa oleskella maassa. Auttaminen ja rikosprosessi päätettiin siksi kytkeä tiiviisti yhteen. Paradoksaalista on, että samalla rajattiin myös Suomen kansalaisten ja maassa laillisesti oleskelevien ihmiskaupan uhrien oikeutta apuun ja suojeluun. Suosittelemme selvityksessä auttamisen ja rikosprosessin välisen kytkennän heikentämistä niin, että lainsäädäntö ja lainsoveltaminen olisivat paremmin sopusoinnussa Suomea sitovan kansainvälisen ja EU-oikeuden kanssa. Kansainvälinen ja EU-oikeus kieltävät sen, että uhreille annettavan avun ehdoksi asetetaan uhrin ryhtyminen rikosprosessiin

Selvityksemme osoittaa, että lainsäädännössä ja ihmiskaupan uhrien auttamista koskevissa rakenteissa on sellaisia aukkokohtia, jotka estävät joidenkin ihmiskaupan uhrien oikeuksien toteutumisen. Ihmiskaupan uhrien auttaminen Suomessa toteutetaan ns. kaksijakoisella mallilla, jossa kunnat vastaavat niiden uhrien auttamisesta, joilla on kotikunta Suomessa. Joutsenon vastaanottokeskus puolestaan vastaa niiden uhrien auttamistoimien järjestämisestä, joilla ei ole kotikuntaa. Selvityksemme mukaan kuntien sosiaali- ja terveystoimi ei tunne ihmiskaupan uhrien auttamista koskevaa vastaanottolakia, eikä ihmiskaupan uhrien erityisasema palveluiden saajina kunnissa toteudu. Ihmiskaupan uhrit eivät siis aina saa palveluja, joihin he lain mukaan olisivat oikeutettuja. Uhrien joukossa on myös pääväestöön kuuluvia Suomen kansalaisia.

Tilannetta selittää se, että uhrien auttamista koskeva lainsäädäntö ja sen soveltaminen pirstaloitunutta. Vastaanottolaki on sisäministeriön hallinnonalan lainsäädäntöä, vaikka uhrien auttamistyö on kunnissa tehtävää sosiaali- ja terveystyötä, jota koskeva sääntely muutoin on sosiaali- ja terveysministeriön vastuulla. Kunnille ei ole Kuntaliiton yleiskirjeen lisäksi annettu ohjeistusta vastaanottolain soveltamisesta uhrien auttamistyöhön. Kuntien työntekijät ovat jääneet aivan yksin. Suosittelemme ihmiskaupan uhrien auttamista koskevan lainsäädännön selkiyttämistä. Tämä voitaisiin tehdä esimerkiksi säätämällä erillislaki sosiaali- ja terveysministeriön johdolla tai sisällyttämällä ihmiskaupan uhrien erityisasema ja oikeus auttamistoimiin sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevassa yleislainsäädännössä ja turvaamalla kuntien – ja tulevien maakuntien – riittävä ohjaus ja neuvonta. Samalla kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksiä on vahvistettava. Heidän tekemänsä tunnistamis- ja tukityön merkitys tulee tunnustaa, ja sen pitkäjänteinen rahoitus on turvattava.

Selvityksemme peräänkuuluttaa arvokeskustelua siitä, mikä on ihmiskaupan uhrien auttamistyön eetos Suomessa ja mitkä periaatteet ohjaavat ihmiskaupan uhrien auttamistyötä. Ihmiskaupan uhrit ovat usein joutuneet vakavamman hyväksikäytön uhriksi kuin monet meistä osaavat kuvitella. Vaikka ihmiskauppa saattaa vaikuttaa marginaaliselta yhteiskunnalliselta ongelmalta, on kyseessä perustavanlaatuinen ihmisoikeusloukkaus, jonka uhreilla on erityisoikeuksia. Ihmiskauppa ilmiönä muuttuu ja ymmärryksemme siitä kasvaa jatkuvasti. Aikoinaan luodut lainsäädännön ja viranomaistoiminnan rakenteet enää vastaa niihin tarpeisiin, joita ihmiskaupan uhreilla on. Selvityksemme osoittaa selvästi, etteivät kaikki ihmiskaupan uhrit tule nykyisin autetuiksi. Siksi lainsäädäntöä ja rakenteita on syytä muuttaa.

Olen rohkaistunut siitä, miten perhe- ja peruspalveluministeri Saarikko vastaanotti ja kommentoi selvitystämme ja sen suosituksia julkistamistilaisuudessa. Ihmiskaupan uhrien auttaminen on mahdollista, jos niin halutaan. Teen mielelläni jatkossakin yhteistyötä sosiaali- ja terveysministeriön ja muiden toimijoiden kanssa ihmiskaupan uhrien avunsaannin paremman turvaamisen puolesta. Huhtikuussa yhdenvertaisuusvaltuutettu antaa ensimmäisen kertomuksensa eduskunnalle. Kertomuksen käsittelyn yhteydessä myös eduskunnalle annetaan mahdollisuus linjata sitä, miten ihmiskaupan uhrien auttamista koskevaa lainsäädäntöä tulevaisuudessa kehitetään.