Valikko

Luottamus pelon tilalle

Vuonna 1985 kirkkohallitus julkisti selvityksen, jossa linjataan evankelis- luterilaisen kirkon pakolaistyön periaatteita ja toimintamuotoja, ja annetaan suosituksia maan hallitukselle ulkomaalaislainsäädännön ja -hallinnon, sekä turvapaikkamenettelyn kehittämiseksi. Rasismin osalta kirkon työryhmä, arkkipiispa Mikko Juvan johdolla, toteaa näin:

”Suomen yhteiskunnassa vieroksuva, jopa vihamielinen suhtautuminen poikkeavaan ulkonäköön on valitettavan yleinen. Tosiasia että [romanit], arabit ja afrikkalaiset kokevat nämä asenteen samansuuntaisina, osoittaa rotuun perustuvan vieroksunnan, jopa selvän syrjinnän ja vihamielisyyden, ts. rasismin kuuluvan ainesosana suomalaiseen asenneilmastoon. Niin kauan kuin ulkomaalaisten ja ulkonäöltään erilaisten ihmisten osuus vielä on suhteellisen pieni, rasismi ei merkitse merkittävää yhteiskunnallisen rauhan uhkaa. Joka tapauksessa se tietää vieroksunnan ja syrjinnän kohteiksi joutuville ihmisarvon loukkaamista, elintilan kapenemista ja suoranaista fyysistä uhkaa. Sitä myöten kun ulkomaista alkuperää olevan väestön määrä maassamme kasvaa, ongelman ulottuvuus ja sen mahdollisten seurausten yleinenkin merkitys kuitenkin laajenee. Tätä ennen on välttämätöntä tehdä voimakasta ja tietoista kasvatustyötä yhteiskunnassamme piilevän rasismin paljastamiseksi ja hävittämiseksi.”

35 vuoden aikana on tapahtunut paljon myönteistä kehitystä Suomessa ja Euroopassa ihmis- ja perusoikeuksien toteutumisen osalta. Euroopan neuvoston jäsenyys ja perusoikeusuudistus loivat pohjaa monille parannuksille Suomessa esimerkiksi ulkomaalaisten, myös turvapaikanhakijoiden, oikeusasemaan. Euroopan unionin toimivalta on vähitellen myös laajentunut perusoikeuksien, sekä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävänä on puuttua syrjintään ja edistää yhdenvertaisuutta. Joidenkin ihmisryhmien ja yksilöiden osalta tilanne on kehittynyt myönteisesti, esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohdalla. YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevaan yleissopimus astui voimaan Suomessa 2016, ja sopimuksen velvoitteet alkavat näkyä käytännössä.

Aloittaessani työni yhdenvertaisuusvaltuutettuna, monen ryhmän ja yksilön kohdalla on kuitenkin edelleen merkittäviä esteitä yhdenvertaisuuden toteutumiselle. Heinäkuussa julkistimme tärkeän selvityksen afrikkalaistaustaisten henkilöiden kokemasta syrjinnästä Suomessa. Selvitys pohjautuu aiemmin tehtyihin tutkimuksiin, sekä viime talvena koottuihin kyselyvastauksiin. Selvitys nostaa esiin rasismin karun todellisuuden tänään: suuri osa Suomessa asuvista afrikkalaistaustaisista henkilöistä on lapsuudesta asti kokenut taustansa vuoksi huutelua, kiusaamista, vähättelyä, väkivaltaa, työttömyyttä ja ulkopuolisuutta. Viha, nöyryyttäminen ja syrjintä kohdistuu yhtä lailla lapsiin ja aikuisiin. Selvitys keskittyy afrikkalaistaustaisiin henkilöihin. Mutta kokemukset ovat samansuuntaisia arabialaistaustaisilla tai romaneilla: rasismi voi tehdä arjesta yksilölle sietämättömän vaikean.  Rasismi on edelleen arkea Suomessa, ja se estää monelta Suomen asukkaalta oikeuden yhdenvertaisuuteen.

Mitä voimme yhteiskuntana tehdä? Mitä yhdenvertaisuusvaltuutettu voi tehdä? 

Suomalaisen yhteiskunnan on tunnistettava ja tunnustettava rasismi. Rasismia ovat kaikki sellaiset puheet, mielipiteet ja teot, joissa ihmisiä väheksytään, halveksutaan tai syrjitään heidän ihonvärinsä tai etnisen alkuperänsä vuoksi. Joskus tuo väheksyntä puetaan käsityksiksi uskonnosta tai kulttuurista – yhtä kaikki on kyse rasismista ja toisen ihmisarvon loukkaamisesta ja kyseenalaistamisesta. Joskus rasismi saa epäsuoria muotoja, ja joskus yhteiskunnan käytänteet muodostavat rakenteellista rasismia. Tämä on laaja yhteiskunnallinen ongelma, jonka ratkomiseen tarvitaan myös valtakunnan johdolta vahvaa, näkyvää sitoutumista.

Kaikilla yhteiskunnan alueilla on toimittava aktiivisesti ennakkoluulojen ja rasismin poistamiseksi. Meillä on jo varsin paljon tutkimustietoa ja selvityksiä siitä, että esimerkiksi afrikkalaistaustaiset henkilöt kokevat rasismin voimakkaana, koko elämän läpäisevänä kokemuksena. Itsekriittistä pohdintaa tarvitaan niin tiedotusvälineissä, koulutuksessa, työelämässä, kulttuurisektorilla ja urheilussa. Ja kun pohdintaa on tehty, on aika toimia: suunnitella ja edistää monimuotoisuutta, ja puuttua rasismiin. Tähän tarvitaan johtajuutta.
Päiväkodilla ja koululla on avaimet lasten turvallisen kasvun ja itsetunnon rakentajina, ja nuorten elämänvalintojen tukena. Suomalainen varhaiskasvatus ja koulutus antavat parhaimmillaan loistavat tulevaisuuden eväät lapselle. Olisi hyvä rohkaista kaikkia perheitä hyödyntämään varhaiskasvatusta ainakin 5-vuotiaista lähtien. On tärkeää rakentaa keskustelu kodin ja päiväkodin, ja koulun, välillä yhdenvertaisella tavalla, perheen taustasta riippumatta. Koulussa kaikkia lapsia tulee tukea oppimisessa ja elämänvalinnoissa ilman lapsen taustasta johtuvia ennakkokäsityksiä. Kuitenkin rasismi, tai hyvääkin tarkoittavat ennakkokäsitykset kulttuuriin, vammaisuuteen tai seksuaaliseen suuntautumiseen liittyen voivat estää yksilöiden ja ryhmien mahdollisuuksien yhdenvertaisuutta. Jokaisen lapsen ja nuoren pitää saada tavoitella unelmaansa.

Luottamus viranomaisiin rakentuu sillä, että ihmiset näkevät aktiivista puuttumista ja väliintuloa. Black Lives Matter-ihmisoikeusliike vahvistuu tällä hetkellä eri puolilla maailmaa, ja on tehnyt näkyväksi, miten eriarvoisia ihmiset eri puolilla maailmaa ovat viranomaisten edessä. George Floydin julma kohtalo oli seurausta äärimmäisestä väkivallasta, mutta myös vierestä seuraajien passiivisuudesta. Viranomaisten välinpitämättömyys voi luoda tilaa rasismille ja herättää epäluottamusta uhreissa.  Myös Suomessa moni romani, somalialainen tai irakilainen kokee rasismia, mutta ei koe saavansa apua viranomaisilta. Poliisi, syyttäjä ja tuomioistuin ovat avainasemassa siinä, että tapaukset viedään tuomioon asti.

Moninaisuus työpaikoilla, myös viranomaisissa, tulee ottaa tavoitteeksi, ja tätä tulee aktiivisesti edistää. Suomen väestöstä jo yli seitsemän prosenttia puhuu muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään. Tästä huolimatta poliisit, tuomarit, toimitusjohtajat ja ministerit ovat edelleen lähes yksinomaan valtaväestöön kuuluvia. Työpaikkojen moninaisuus on tärkeää työyhteisöille yleisesti, mutta yhdenvertaisuuden toteutumiseksi on ensiarvoisen tärkeää, että maahanmuuttajataustainen nuori, vammainen ihminen tai muuhun vähemmistöön kuuluva henkilö näkee esimerkkejä moninaisesta työyhteisöistä. Tämä koskee myös vaikkapa poliisia tai yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistoa.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu ottaa vastaan yksilöiden yhteydenottoja ja pyrkii puuttumaan syrjintään eri elämänaloilla. Yhdenvertaisuusvaltuutettu edistää yhdenvertaisuutta ja tekee syrjintää näkyväksi sidosryhmäyhteistyöllä, viestinnällä ja koulutuksella.  Valtuutetun toimivalta perustuu yhdenvertaisuuslakiin ja lakiin yhdenvertaisuusvaltuutetusta. Puhelinpäivystyksemme toimii tiistaista torstaihin, ja otamme mielellään vastaan yhteydenottoja myös sähköisesti. Aina ei valtuutetun toimisto voi vaikuttaa yksittäiseen syrjintäkokemukseen, mutta pyrimme myös laajemmin nostamaan tietoisuutta syrjinnästä, ja edistämään yhdenvertaisuutta.

Voimme hävittää rasismin. Tällä hetkellä on käynnissä ensimmäisen valtakunnallisen rasismin vastaisen ja hyvien väestösuhteiden edistämisen toimintaohjelman valmistelu. Siihen on sisällytettävä rehellinen ja perusteellinen analyysi rasismista Suomessa tänään, sekä konkreettiset, pitkäjänteiset toimenpiteet yhteiskunnan eri osa-alueille. Silloin voimme kääntää kehityksen, ja rakentaa uskoa tulevaan jokaiselle Suomessa asuvalle lapselle ja nuorelle, hänen etnisestä taustastaan riippumatta. Silloin työryhmän varoitukset vuodelta 1985 voivat kääntyä luottamukseksi meidän kaikkien yhteiseen, yhdenvertaiseen Suomeen, jossa jokaisen ihmisarvoa kunnioitetaan.