Hyppää sisältöön

Naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijan tehtävä tulee yhdenvertaisuusvaltuutetulle 1.1.2022

Tasavallan presidentti on vahvistanut yhdenvertaisuusvaltuutetusta annetun lain muutoksen. Naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijan tehtävä tulee yhdenvertaisuusvaltuutetulle 1.1.2022.

Naisiin kohdistuvan väkivallan raportoija seuraa kokonaisvaltaisesti naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa, kansallisen lainsäädännön toimivuutta ja kansainvälisten velvoitteiden toteutumista. Raportoija myös seuraa ja arvioi naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan vastaisia toimia. Perheväkivallan osalta raportoijan tehtävät kattavat myös esimerkiksi miehiin ja poikiin kohdistuvan väkivallan. Raportoija on itsenäinen ja riippumaton.

- Naisiin kohdistuva väkivalta on vakava ja laaja-alainen ihmisoikeusongelma Suomessa. On erittäin tärkeää, että siihen puututaan itsenäisellä ja riippumattomalla naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijan tehtävällä. Tällä tehtävällä voi merkittävästi vaikuttaa väkivallan vähentämiseen ja ehkäisemiseen, uhrien aseman parantamiseen sekä tukea muiden toimijoiden väkivallan vastaista työtä, yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenman toteaa.

Raportoijana yhdenvertaisuusvaltuutettu voi toteuttaa tai teettää selvityksiä naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja perheväkivallasta, tehdä aloitteita ja antaa lausuntoja ja neuvoja. Raportoija käsittelee naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa kertomuksissaan valtioneuvostolle ja eduskunnalle. Yhdenvertaisuusvaltuutetulla on raportoijan tehtävässä oikeus saada tietyin edellytyksin myös salassa pidettäviä tietoja. Raportoija ei anna oikeudellista apua yksittäisessä tapauksessa.

23.11.2021