Hyppää sisältöön

Tulevalla hallituskaudella on torjuttava naisiin kohdistuvaa väkivaltaa – yhdenvertaisuusvaltuutettu suosittaa useita toimia hallitusohjelmaan

Naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijana toimiva yhdenvertaisuusvaltuutettu peräänkuuluttaa tulevalta hallitukselta naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisia toimia ja antaa useita suosituksia hallitusohjelmaan väkivallan torjumiseksi. Naisiin kohdistuva väkivalta on vakava ihmisoikeusloukkaus ja tasa-arvoon vaikuttava rakenteellinen ongelma Suomessa. Työtä naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi on jatkettava määrätietoisesti. 

Naisten kokema väkivalta on edelleen hälyttävän yleistä Suomessa. Suomella on velvollisuus torjua naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja Suomi on sitoutunut jo 1980-luvun lopulla sen torjumiseen. Suomi on monella mittarilla menestynyt maa tasa-arvon saralla. Suomella on kaikki edellytykset varmistaa naisten oikeuksien täysimääräinen toteutuminen ja vähentää määrätietoisesti naisiin kohdistuvaa väkivaltaa.

Väkivallan vastaisen työn on oltava sukupuolisensitiivistä, tavoitteellista ja suunnitelmallista. Hyvinvointialueilla ja kunnissa on panostettava naisiin kohdistuvan väkivallan uhrien palveluihin, apuun, tukeen ja suojeluun. Myös väkivallantekijöiden riskinarviointiin ja väkivallankatkaisua tarjoaviin ohjelmiin on panostettava.

Naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijan suositukset hallitusohjelmaan

Naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijana toimiva yhdenvertaisuusvaltuutettu suosittelee hallitusohjelmaan useita toimia naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen työn tehostamiseksi. Alla ovat kaikki raportoijan suositukset tulevaan hallitusohjelmaan naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi.

Naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen työn rakenteet on varmistettava

Naisiin kohdistuvan väkivallan raportoija suosittelee, että väkivallan vastaiselle työlle varmistetaan koordinoitu, poikkihallinnollinen rakenne, joka sisältää keskushallinnon, hyvinvointialueet ja kuntatason. 

MARAK on valtakunnallistettava ja vakinaistettava

Naisiin kohdistuvan väkivallan raportoija suosittelee, että vakavan parisuhdeväkivallan riskinarviointijärjestelmä MARAK on valtakunnallistetaan ja vakinaistetaan.

Rikoslakia on uudistettava

Naisiin kohdistuvan väkivallan raportoija suosittelee, että rikoslaki kokonaisuutena ja sen muutostarpeet arvioidaan sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta. Rikoslakia on muutettava siten, että se tunnistaa nykyistä paremmin lähisuhdeväkivallan erityispiirteitä.

Naisiin kohdistuvan väkivallan raportoija katsoo, että muutostarpeita arvioitaessa on harkittava, tulisiko parisuhdeväkivallan osalta säätää omasta erillisestä tunnusmerkistöstä. Joka tapauksessa rikoslakiin tulee lisätä ”raskauttavana tekijänä” se, kun rikoksessa on kyse läheisestä suhteesta rikoksentekijän ja asianomistajan välillä. Muutoksella lisätään uusi ankaroittamisperuste keskeisten rikosten tunnusmerkistöihin ja uusi koventamisperuste rangaistuksen mittaamista koskeviin säännöksiin. 

Lainsäädäntöä on muutettava siten, että lapselle määrätään aina kiireellisesti väliaikainen edunvalvoja vanhempia kuulematta, kun vanhempaa epäillään lapseen kohdistuneesta väkivalta- tai seksuaalirikoksesta.

Jotta naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen työ olisi tehokasta, on oltava tietoa

Naisiin kohdistuvan väkivallan raportoija suosittelee, että viranomaisten rekistereitä ja tilastointia kehitetään siten, että naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyyttä pystytään seuraamaan ja väkivallan vastaisen työn toimivuutta pystytään arvioimaan.

Naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyyttä, sen erilaisia ilmenemismuotoja, ehkäisytyön tehokkuutta, uhrien pääsyä palveluihin ja väkivallan käsittelyä rikosprosessissa on seurattava pitkäjänteisesti ja systemaattisesti. Tiedonkeruun ja analysoinnin on oltava jatkuvaa ja ajallisesti vertailukelpoista siten, että viranomaisrekisterit ja tilastointi tukevat seurantaa.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun muihin hallitusohjelmasuosituksiin perus- ja ihmisoikeuksien edistämiseksi voit tutustua täällä: Yhdenvertaisuusvaltuutetun suositukset hallitusohjelmaan (pdf).
 

20.04.2023