Hyppää sisältöön

Yhdenvertaisuuslaki muuttuu 1.6.2023 – lakimuutokset edistävät syrjintää kohtaavien ihmisten oikeussuojaa

Yhdenvertaisuuslaki muuttuu monilta osin 1.6.2023. Lain muuttuessa yhdenvertaisuusvaltuutetun toimivallan piiriin kuuluu myös työelämän valvonta ja yhdenvertaisuuden edistämis- ja suunnitteluvelvoite laajenee varhaiskasvatukseen. Lisäksi häirinnän määritelmä muuttuu ja koulutuksen järjestäjän velvollisuus puuttua häirintään vahvistuu. Yhdenvertaisuusvaltuutettu katsoo, että lakimuutokset edistävät yhdenvertaisuuden toteutumista ja vahvistavat syrjinnän kohteeksi joutuneen ihmisen oikeusturvaa.

Vuonna 2015 voimaan tulleen yhdenvertaisuuslain tarkoituksena on edistää yhdenvertaisuutta, ehkäistä syrjintää ja tehostaa syrjinnän kohteeksi joutuneen ihmisen oikeusturvaa. Eduskunta hyväksyi yhdenvertaisuuslain osittaisuudistuksen marraskuussa 2022 ja yhdenvertaisuuslain muutokset tulevat voimaan 1.6.2023. 

- Lain uudistus edistää merkittävästi yhdenvertaisuuden toteutumista, ehkäisee syrjintää ja vahvistavaa syrjinnän kohteeksi joutuneen ihmisen oikeusturvaa. Erityisen merkittävää on oikeussuojan vahvistuminen työelämässä. Tutkimukset osoittavat, että etenkin vähemmistöihin kuuluvat ihmiset kohtaavat työelämässä laajasti syrjintää. Haluamme esimerkiksi puuttua rekrytointisyrjintään, toteaa yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenman.

Yhdenvertaisuuslaki muuttuu esimerkiksi työelämän, kasvatuksen ja häirinnän määritelmän osalta

Lakiuudistuksella vahvistetaan syrjinnän ehkäisemistä ja yhdenvertaisuuden edistämistä työpaikoilla. Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimivalta työelämässä laajenee ja jatkossa valtuutetulla on toimivalta valvoa yhdenvertaisuuslain noudattamista myös yksittäisissä syrjintätapauksissa työelämässä. Yhdenvertaisuusvaltuutettuun voi siis olla yhteydessä 1.6.2023 alkaen myös, jos on kokenut tai epäilee kokeneensa syrjintää työelämässä. Toimivalta on rinnakkainen työsuojeluviranomaisen kanssa. Lisäksi työsuojeluviranomaisen valvontatoimivaltaa tarkennetaan.

Yhdenvertaisuuslaissa säädettyä velvollisuutta edistää yhdenvertaisuutta selkeytetään siltä osin, mitä viranomaisten, koulutuksen ja varhaiskasvatuksen järjestäjien sekä työnantajien tulee ottaa huomioon arvioidessaan yhdenvertaisuustilannetta. Arviointi täytyy tehdä kaikki yhdenvertaisuuslaissa mainitut syrjintäperusteet huomioiden.

Uudistetun yhdenvertaisuuslain mukaan työnantajien täytyy tehdä yhdenvertaisuustilanteen arviointi myös työhönoton osalta ja työpaikan yhdenvertaisuussuunnitelman täytyy sisältää myös selvitys yhdenvertaisuuden arvioinnin johtopäätöksistä. Työnantajilla on kahden vuoden siirtymäaika yhdenvertaisuussuunnitelmien osalta.

Velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta ja tehdä yhdenvertaisuussuunnitelma laajenee koskemaan myös varhaiskasvatuksen järjestäjiä ja palveluntuottajia. Varhaiskasvatuksen yhdenvertaisuussuunnittelulla voidaan ehkäistä syrjintää ja edistää yhdenvertaisuutta sekä lasten oikeuksien toteutumista. Yhdenvertaisuussuunnitteluvelvoite on toimipaikkakohtainen, mikä tarkoittaa, että jokaiselle varhaiskasvatuksen toimipaikalle on tehtävä suunnitelma. Varhaiskasvatuksen siirtymäaika on yhdenvertaisuussuunnittelun osalta kaksi vuotta. 

Häirinnän määritelmä muuttuu siten, että häirintä voi kohdistua yksilön lisäksi myös ihmisryhmään. Tämä tarkoittaa, että jatkossa häirintää voidaan arvioida myös ilman yksittäistä henkilöä eli häirinnän uhria, johon häirintä olisi kohdistunut. Lisäksi varhaiskasvatuksen järjestäjän ja palveluntuottajan sekä koulutuksen järjestäjän vastuu puuttua tiedossa olevaan häirintään vahvistuu ja selkeytyy. Mikäli koulutuksen tai varhaiskasvatuksen järjestäjä laiminlyö velvollisuutensa ryhtyä toimiin häirinnän poistamiseksi, koulutuksen tai varhaiskasvatuksen järjestäjä syyllistyy syrjintään.

Uudistetussa yhdenvertaisuuslaissa kohtuullisia mukautuksia koskevaa pykälää tarkennetaan. Kohtuulliset mukautukset koskevat uudistuksen jälkeen nimenomaisesti myös viranomaisen palvelun sisältöä. Kohtuullisia mukautuksia arvioitaessa lähtökohdaksi on otettava ensisijaisesti vammaisen henkilön tarpeet.

Lisäksi uudistetun lain mukaan asia voidaan viedä käsiteltäväksi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakuntaan ilman, että asiassa on nimetty uhri. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta voi myös jatkossa suosittaa hyvityksen maksamista syrjinnän tai vastatoimien kohteeksi joutuneelle.

15.05.2023