Yhdenvertaisuusvaltuutetun lausunto poronhoitajien sijaisavusta

Saamelaiskäräjät on pyytänyt yhdenvertaisuusvaltuutetulta lausuntoa poronhoitajien sijaisapulainsäädännöstä yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Yhdenvertaisuusvaltuutettu on itsenäinen ja riippumaton viranomainen, jonka pääasiallisena tehtävänä on edistää yhdenvertaisuutta puuttua syrjintään siten kuin yhdenvertaisuuslaissa (1325/2014) ja laissa yhdenvertaisuusvaltuutetusta (1326/2014) tarkemmin säädetään.

Lausunnossaan yhdenvertaisuusvatuutettu arvioi poronhoitajien asemaa ensisijaisesti yhdenvertaisuuslain (1325/2014) näkökulmasta. Yhdenvertaisuuslain soveltamisala on yleinen ja sitä sovelletaan rinnan muun lainsäädännön kanssa. Yhdenvertaisuuslain lisäksi valtuutettu kiinnittää huomiota yhdenvertaisuuteen ja alkuperäiskansojen oikeuksiin liittyvien perustuslain sekä Suomea velvoittavien kansainvälisten ihmisoikeussopimuksien säännöksiin.

Syrjintäperuste ja välitön syrjintä

Yhdenvertaisuuslain 8 § mukaan ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansa-laisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toimin-nan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammai-suuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Syrjintä on kielletty riippumatta siitä, perustuuko se henkilöä itseään vai jotakuta toista koskevaan tosiseikkaan tai oletukseen.

Yhdenvertaisuuslain 10 §:n mukaan syrjintä on välitöntä, jos jotakuta kohdellaan henkilöön liittyvän syyn perusteella epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta on kohdeltu, kohdellaan tai kohdeltaisiin vertailukelpoisessa tilanteessa.

Poronhoitajien sijaisapua koskevassa kysymyksessä syrjintäperuste on ensisijaisesti elinkeinon harjoittaminen muuna henkilöön liittyvänä syynä. Yhdenvertaisuusvaltuutetulle toimitetuista materiaaleista käy ilmi, että eri maatalouselinkeinojen harjoittajien sijaisavusta säädetään eri laeissa ja sijaisavun saamisperusteissa ja vuotuisissa maksimimäärissä on huomattavia eroja. Poronhoitajien sijaisavusta annetun lain (1238/2014) 4 §:n mukaan ”Poronhoitaja voi saada tässä laissa tarkoitettua sijaisapua, jos sijaisavun tarve johtuu poronhoitajan sairauden tai tapaturman aiheuttamasta työkyvyttömyydestä.” Sijaisavun saamisen edellytykset ovat huomattavasti rajatummat kuin mitä maatalousyrittäjillä on maatalousyrittäjien lomituslain (1231/1996) mukaan. Maatalousyrittäjien lomituslain mukaan maatalousyrittäjällä on oikeus sijaisapuun työkyvyttyömyyttä varten (7 §), kuntoutus-ta ja työkykyä ylläpitävää toimintaa varten (7 a §), sairaan lapsen hoitoa varten (7 b §), raskautta, synnytystä sekä lapsen ja adoptiolapsen hoitoa varten (7 c §), alle kolme vuotiaan lapsen hoitoa varten (7 d §), varusmiespalvelusta, siviilipalvelusta, kertausharjoitusta ja täydennyspalveluksen suorittamista varten, lähiomaisen kuoleman ja lähiomaisen hautajaisten vuoksi (7 f §) sekä yritystoiminnan järjestelyjä varten (7 i §). Kahden eri lain sijaisavun tai lomituksen saamisen edellytyksissä on huomattavia eroja, joiden vuoksi poronhoitajat ovat epäedullisessa asemassa suhteessa niihin maatalousyrittäjiin, joiden lomitusavusta säädetään maatalousyrittäjien lomituslaissa.

Välittömän syrjinnän näkökulmasta keskeiseksi kysymykseksi muodostuu se, ovatko poronhoitajat vertailukelpoisessa asemassa suhteessa niihin maatalousyrittäjiin, joiden oikeudesta lomitukseen säädetään maatalousyrittäjien lomituslaissa. Aseman vertailukelpoisuus nousee esiin myös poronhoitajien sijaisavun kehittämisestä käytyjen saamelaiskäräjälain 9 §:n mukaisten saamelaiskäräjien, sosiaali- ja terveysministeriön sekä maatalousyrittäjien eläkelaitoksen välisistä neuvotteluista tehdyssä muistiossa. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan ”eri maatalouselinkeinot ovat mm. sitovuudeltaan erilaisia, mikä heijastuu myös eri lomituslaeissa.” Eri maatalouselinkeinojen sitovuuden eroista huolimatta poronhoitajat ovat muiden maatalousyrittäjien tavoin vastuussa eläinten hyvinvoinnista. Poronhoidossakaan tätä velvollisuutta ei voi laiminlyödä esimerkiksi vanhempainvapaan tai varusmiespalveluksen tai siviilipalveluksen suorittamisen keston ajan. Tämän vuoksi yhdenvertaisuusvaltuutettu katsoo, että poronhoitajat ovat vertailukelpoisessa asemassa kotieläintuotannossa työskentelevien maatalousyrittäjien kanssa.

Yhdenvertaisuuslain 11 §:n mukaan erilainen kohtelu ei ole syrjintää, jos kohtelu perustuu lakiin ja sillä muutoin on hyväksyttävä tavoite ja keinot tavoitteen saavuttamiseksi ovat oikeasuhtaisia. Erilaisen kohtelun oikeuttamisperusteista lailla säätämisen velvollisuus täyttyy. Perusteet ovat kuitenkin kumulatiivisia eli, vaikka erilainen kohtelu perustuukin lakiin, on erilaisella kohtelulla sen lisäksi oltava hyväksyttävä tavoite ja keinojen on oltava oikeasuhtaisia. Yhdenvertaisuusvaltuutetulle toimitetuissa materiaaleissa tai sijaisavusta ja lomituksesta säädettyjen lakien esitöissä ei käydä läpi erilaisen kohtelun tavoitteita tai arvioida keinojen oikeasuhtaisuutta. Erilaisen kohtelun oikeuttamisperusteita ei ole esitetty. Siksi poronhoitajien sijaisavun saamisen edellytysten suppeudesta suhteessa maatalousyrittäjien lomitusoikeuteen syntyy olettama yhdenvertaisuuslain kieltämästä välittömästä syrjinnästä. 

Alkuperäiskansojen oikeudet

Poronhoito on olennainen osa alkuperäiskansa saamelaisten kulttuuria. Suomen perustuslain 17 §:n mukaan saamelaisilla alkuperäiskansana on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kulttuuriaan. YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 27 artiklan mukaan kansallisiin vähemmistöihin, ml. alkuperäiskansoihin kuuluvilta henkilöiltä ei saa kieltää oikeutta yhdessä muiden ryhmänsä jäsenten kanssa nauttia omasta kulttuuristaan, tunnustaa ja harjoittaa omaa uskontoaan tai käyttää omaa kieltään. Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

Poronhoitajien sijaisavun voidaan katsoa osaltaan tukevan mahdollisuuksia ylläpitää ja kehittää alkuperäiskansa saamelaisten kulttuuriin kuuluvaa poronhoitoa modernissa yhteiskunnassa. Esimerkiksi vanhempainvapaan ja varusmiespalveluksen tai siviilipalveluksen suorittamisen rajaaminen sijaisavun saamisen ehtojen ulkopuolelle heikentää erityisesti nuorten saamelaisten mahdollisuuksia harjoittaa poronhoitoa elinkeinona. Valtion tarjoama sijaisapu poronhoitoon on moderni ilmiö, mutta alkuperäiskansan kulttuurin ja siihen kuuluvien elinkeinojen harjoittamisessa on huomioitava sekä teknologinen että yhteiskunnallinen kehitys ja turvattava mahdollisuudet alkuperäiskansan kulttuurin ylläpitämiseen ja kehittämiseen nykyisessä yhteiskunnassa (ks. YK:n ihmisoikeuskomitean ratkaisu Länsman et al. vs. Suomi CCPR/C/49/D/511/1992). Yhdenvertaisuusvaltuutetun näkemyksen mukaan poronhoitajien sijaisavun laajentaminen kattamaan kaikki tai merkittävä osa maatalousyrittäjien lomituslaissa mainitusta sijaisavun perusteista edistäisi alkuperäiskansa saamelaisten mahdollisuuksia ylläpi-tää ja kehittää omaa kulttuuriaan modernissa yhteiskunnassa. 

Lausunto

Yhdenvertaisuusvaltuutettu katsoo, että poronhoitajien sijaisavun suppeudesta verrattuna maatalousyrittäjien mahdollisuuksiin saada sijaisapua syntyy olettama yhdenvertaisuuslain kieltämästä välittömästä syrjinnästä. Kumotakseen syrjintäolettaman sosiaali- ja terveysministeriön tulisi osoittaa joko ettei poronhoitajat ole vertailukelpoisessa asemassa suhteessa muihin maatalousyrittäjiin tai että erilaiselle kohtelulle on oikeuttamisperusteet eli lailla säätämisen lisäksi sillä on hyväksyttävä tavoite ja keinot tavoitteeseen pääsemiseksi ovat oikeasuhtaiset. Esimerkiksi vanhempainvapaan ja varusmiespalveluksen tai siviilipalveluksen suorittamisen rajaamiselle täysin sijaisavun ulkopuolelle ei vaikuttaisi olevan hyväksyttävää perustetta. Erot poronhoidon sitovuudessa suhteessa kotieläintuotantoon voidaan kategoristen avun saamisen perusteiden rajaamisen sijaan huomioida esimerkiksi sijaisapuun saatavilla olevasta tuntimäärästä säädettäessä. 

Yhdenvertaisuusvaltuutettu korostaa, että poronhoitajien sijaisavusta säädettäessä on yhdenvertaisuuslain lisäksi huomioitava perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten turvaama alkuperäiskansan oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kulttuuriaan tulkittuna perustuslain 22 §:n julkisen vallan ihmisoikeuksien toteutumisen turvaamisvelvollisuuden valossa.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu suosittelee sosiaali- ja terveysministeriölle saamelaiskäräjälain 9 §:n mukaisten neuvottelujen jatkamista saamelaiskäräjien kanssa porohoitajien sijaisavusta annetun lain kehittämisestä ja että ministeriö neuvottelujen pohjalta käynnistää lainsäädäntöhankkeen. Valtuutettu on valmis tarjoamaan neuvotteluihin ja hankkeeseen asiantuntija-apua.

             
Yhdenvertaisuusvaltuutettu    Kristina Stenman
             
Ylitarkastaja            Matti Jutila

 

24.06.2021