Skip to Content

Hallitus esittää muutoksia perheenyhdistämiskäytäntöihin. Valtuutettu erittäin kriittinen

Hallitus esittää ulkomaalaislakiin (HE43/2016), muutoksia jotka tiukentaisivat perheenyhdistämisen edellytyksiä.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu ei kannata esitettyjä lainmuutoksia ja toteaa lausunnossaan hallintovaliokunnalle muun muassa seuraavaa:

"Lapsen oikeuksien yleissopimuksen 9 artiklan mukaan lapsella on oikeus elää vanhempiensa kanssa. Lapsi voi joutua eroon perheestään esimerkiksi vaikean ja vaarallisen pakomatkan aikana. Esityksen mukaan toimeentuloedellytys olisi oleskeluluvan edellytyksenä silloinkin, kun perheenkokoajana on yksin maahan saapunut lapsi. Lienee itsestään selvää, että koulua käyvä lapsi ei pysty missään tilanteessa hankkimaan perheenyhdistämiseen vaadittavaa toimeentuloa.

Perheenyhdistämislainsäädäntöä on kiristetty viimeksi vuosina 2010 ja 2012. Nämä tiukennukset ovat vaikeuttaneet huomattavasti erityisesti ilman huoltajaa olevien lasten perheenyhdistämisiä. Vuonna 2013 myönnettiin yhdelle alaikäisen huoltajalle oleskelulupa perhesiteen perusteella. Vuonna 2014 lupia myönnettiin 10 ja viime vuonna viisi. Vuonna 2013 turvapaikkaa haki 156 alaikäistä. Seuraavana vuonna hakijoita oli 196 ja vuonna 2015 yli 3000 hakijaa.

Tilastot eivät tue väitettä siitä, että perheenyhdistämisen kiristäminen vähentäisi turvapaikkahakemuksia ilman huoltajaa olevien alaikäisten kohdalla. Tilastojen valossa näyttää päinvastoin siltä, että hakijamäärät kasvavat, vaikka perheenyhdistäminen ei onnistu. Perheenyhdistämisen epääminen tarkoittaa kuitenkin alaikäisten kohdalla sitä, että ilman huoltajaa olevat lapset jäävät lastensuojelun vastuulle, ja tarvitsevat silloin kalliita tukitoimia."

Lue lausunto kokonaisuudessaan:

 

31.05.2016