Skip to Content

Kaupalle tuomio etnisestä syrjinnästä – maksaa uhreille sekä hyvitystä että vahingonkorvausta

Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus on antanut syrjintätuomion asiassa, jossa kolmea henkilöä kohdeltiin syrjivästi vaateliikkeessä etnisen alkuperänsä vuoksi. Kyseinen yritys ja sen syrjintään syyllistynyt työntekijä määrättiin yhteisvastuullisesti maksamaan syrjinnän uhreille yhteensä 1500 euroa kärsimyksestä. Lisäksi yritys tuomittiin maksamaan syrjinnän uhreille yhteensä 3000 euroa hyvitystä. Yhdenvertaisuusvaltuutettu pitää tuomiota merkittävänä erityisesti siksi, että syrjinnän uhreille maksettiin sekä hyvitystä että vahingonkorvausta.

Kaupan toiminnasta vastaava työntekijä syyllistyi syrjintään kieltäytyessään aluksi päästämästä kolmea henkilöä liikkeeseen ilman vartijan läsnäoloa ja palveli lopulta liikkeen sisällä kyseisiä asiakkaita rajoittavammin kuin muita asiakkaita.

Asianomistajien lähestyessä liikettä syytetty on mennyt heitä ovelle vastaan pyrkimyksenään evätä heidän pääsy liikkeeseen. Asianomistajat kokivat tilanteen nöyryyttävänä, erityisesti nuoren tapahtumassa olleen henkilön kokeman vuoksi. Yksi asianomaisista oli vain 14-vuotias.  Nuoren mieli järkkyi ja hän kertoo, ettei enää uskalla mennä kauppaan yksin.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu toteaa, että tuomio on tärkeä.

- Tuomiossa muistutetaan jälleen siitä, että palveluntarjoajalla ei ole ehdotonta oikeutta valita asiakasta – tiettyyn ryhmään kuuluminen ei saa asettaa henkilöä eriarvoiseen asemaan. On myös hyvä, että tuomiossa on määrätty sekä hyvitystä syrjinnästä yhdenvertaisuuslain mukaan että vahingonkorvausta, sanoo yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä

Vastapuolelle syrjinnästä koitui maksettavaksi sakkoa 1240 €, hyvitystä asianomistajille yhteensä 3000 €, yhteensä 1500 € vahingonkorvausta kärsimyksestä ja oikeudenkäyntikuluja 2400 €.

Tuomio annettiin Keskipohjanmaan käräjäoikeudessa 15.9. Tuomio on lainvoimainen.

*****************************

Yhdenvertaisuuslaki 8 § Syrjinnän kielto

Ketään ei saa syrjiä iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Syrjintä on kielletty riippumatta siitä, perustuuko se henkilöä itseään vai jotakuta toista koskevaan tosiseikkaan tai oletukseen.

Välittömän ja välillisen syrjinnän lisäksi tässä laissa tarkoitettua syrjintää on häirintä, kohtuullisten mukautusten epääminen sekä ohje tai käsky syrjiä.

Yhdenvertaisuuslaki 23 § Hyvitys

Syrjinnän tai vastatoimien kohteeksi joutuneella on oikeus saada hyvitys siltä viranomaiselta, työnantajalta tai koulutuksen järjestäjältä taikka tavaroiden tai palveluiden tarjoajalta, joka on tämän lain vastaisesti syrjinyt häntä tai kohdistanut häneen vastatoimia.

Hyvityksen saaminen ei estä saamasta korvausta vahingonkorvauslain (412/1974) tai muun lain mukaan.

25.09.2017