Skip to Content

Naisten oikeus pukeutua haluamallaan tavalla on myös tasa-arvokysymys

Yhdenvertaisuusvaltuutettu julkaisi keskiviikkona 4.9.2019 (Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry:n kanssa samansuuntaisen) suosituksen, joka on herättänyt keskustelua. Suosituksessa todettiin, että joidenkin musliminaisten käyttämälle uima-asulle ”burkinille” uimahalleissa asetettavat kiellot voivat olla yhdenvertaisuuslain mukaista moniperusteista syrjintää uskonnon ja sukupuolen perusteella. Valtuutetun suositus ei ole yksittäinen mielipide vaan perustuu lakien ja perustuslain tulkintaan. 

Tasa-arvon ja naisten oikeuksien edistäminen on tärkeää. Kaikkien naisten oikeus pukeutua haluamallaan tavalla on tasa-arvokysymys, samoin kuin naisten pukeutumiselle asetettavat rajoitukset. Ketään naista ei saa pakottaa pukeutumaan tavalla, jolla hän ei itse halua, ei yhteiskunnan (esim. uimahallien), ei uskonnollisen yhteisön eikä kenenkään muunkaan toimesta. Musliminaistenkaan oikeuksia ja tasa-arvoa ei edistetä asettamalla heidän pukeutumiselleen rajoituksia tai sääntöjä. Kiellot saattavat johtaa siihen, että burkineja käyttävät musliminaiset eivät voi mennä uimaan. Esimerkiksi uskonnollisista syistä peittävästi pukeutuva musliminainen saattaa pitää uimisesta, mutta ei burkinikiellon takia voi harrastaa uintia haluamallaan tavalla. Kielloilla on myös kielteisiä seurauksia yksilön oikeudelle osallistua tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti yhteiskuntaan. Esimerkiksi YK:n ihmisoikeuskomitea on syksyllä 2018 ratkaisemissaan tapauksissa (F.A. v. Ranska, Miriana Hebbadj v. Ranska sekä Sonya Yaker v. Ranska) todennut, että sen sijaan, että musliminaisen pukeutumiselle asetettavat kiellot suojelisivat musliminaisia, voivat kiellot johtaa heidän syrjäytymiseensä yhteiskunnasta. 

Mikäli musliminaisten pukeutumiselle ehdotetaan rajoituksia, on syytä pohtia, ketä ja kenen oikeuksia kielloilla suojellaan. Parannetaanko näillä tosiasiallisesti musliminaisten yhteiskunnallista asemaa? Musliminaisten pukeutumiselle asetettavat rajoitukset eivät edistä heidän yhdenvertaista ja tasa-arvoista osallistumista yhteiskuntaan, vaan painvastoin voivat syrjäyttää heidät, mikä ei voi olla toivottu yhteiskunnallinen kehityssuunta.  

Se, että mahdollisimman monenlaiset uima-asut sallitaan, mahdollistaa sen, että mahdollisimman monenlaiset ihmiset eri taustoista pääsevät uimaan ja harrastamaan liikunta. Tähän sallittujen uima-asujen kategoriaan kuuluvat myös miesten uimashortsit ja muut mahdollisesti peittävämmät uima-asut. Erilaisten uima-asujen salliminen ei ole musliminaisten erityiskohtelua, vaan kaikkien ihmisten yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämistä. 

Sukupuolten välinen syrjintä kuuluu tasa-arvovaltuutetun toimivaltaan, mutta moniperusteinen syrjintä - silloinkin kun on yksi syrjintäperuste on sukupuoli - kuuluu yhdenvertaisuusvaltuutetulle.