Skip to Content

Yhdenvertaisuusvaltuutettu: Moninaisuus saa näkyä työvaatetuksessa

Tänään Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa annettiin tuomio syrjinnästä. Myymälää ylläpitävän yhdistyksen toiminnanjohtaja tuomittiin 30 päiväsakkoon syrjintärikoksesta. Hän oli päättänyt, ettei romaninainen voi jatkaa työkokeiluaan, mikäli hän käyttää romanivaatetusta. Yhdenvertaisuusvaltuutettu on tyytyväinen tuomioon, joka on linjassa aikaisemman oikeuskäytännön kanssa.

Myymälän henkilökunnalla ei ollut yhtenäistä tai yhdistyksen tarjoamaa työasua, vaan yleisenä vaatimuksena oli siisti ja asiallinen pukeutuminen. Romanivaatetuksen kieltäminen ei myöskään perustunut työtehtävien laatua ja niiden suorittamista koskeviin vaatimuksiin, joten romaninaista kohdeltiin huonommin hänen alkuperänsä takia.

— Tässä asiassa vastaaja yritti perustella romaniasun käyttökieltoa vetoamalla muun muassa myymälän kapeisiin käytäviin ja hyllyillä esillä oleviin lasi- ja koriste-esineisiin, jotka tippuvat helposti. Asiassa todistajana kuultu myymälän toinen työntekijä kuitenkin kertoi, että käytävät ovat riittävän levät johtuen paloturvallisuusmääräyksistä, kertoo yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston ylitarkastaja Mikko Joronen.

— Moninaisuuden hyväksyminen työyhteisöissä ottaa tapaus kerrallaan pieniä kehitysaskelia. Uskon, että jo lähitulevaisuudessa ihmetellään, miksi esimerkiksi sikhitaustaisen bussikuskin turbaanin käytöstä nousi aikanaan niin kova häly. Kohta pidetään ilmeisenä sitä, että romanivaatetusta ja musliminaisen huivia saa ja voi käyttää työtehtävissä, jotka sen mahdollistavat, Joronen jatkaa.

11.02.2016