Skip to Content

Yhdenvertaisuusvaltuutettu tapasi Maahanmuuttoviraston ylijohtajan ja antoi lausunnon erityisen haavoittuviin ryhmiin kuuluvien turvapaikanhakijoiden asian käsittelystä

Yhdenvertaisuusvaltuutettu oli 2.6.2017 vierailulla Maahanmuuttovirastossa ja tapasi viraston ylijohtaja Jaana Vuorion. Tapaamisen yhteydessä valtuutettu antoi Maahanmuuttovirastolle lausuntonsa, joka koskee erityisen haavoittuviin ryhmiin kuuluvien turvapaikanhakijoiden asian käsittelyä.  Lisäksi valtuutettu esitti Maahanmuuttoviraston ylijohtajalle muita viraston omaan laillisuusvalvontaan ja turvapaikanhakijoiden oikeuksiin liittyviä kysymyksiä.

Lausunnollaan yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa kiinnittää turvapaikka-asioita käsittelevien viranomaisten huomiota seksuaalivähemmistöihin kuuluvien henkilöiden turvapaikkahakemusten arviointiin ja päätösten perusteluihin. Seksuaalivähemmistöihin kuuluvien henkilöiden lisäksi haavoittuvuuden arviointi on keskeistä silloin, kun turvapaikanhakija on tuonut esille aiempia kokemuksia kidutuksesta tai sukupuoleen perustuvasta väkivallasta. Haavoittuvuutta on arvioitava Suomea sitovien kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden mukaisesti.

Lisäksi yhdenvertaisuusvaltuutettu painottaa lausunnossaan sitä, että viranomaisella on turvapaikka-asioissa selvittämisvelvollisuus, jossa täytyy ottaa huomioon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöissä ilmenevät periaatteet. Koska turvapaikka-asian käsittelyssä on kyse ehdottoman palauttamiskiellon arvioinnista, korostuvat siinä sekä hyvän hallinnon vaatimus että perus- ja ihmisoikeusmyönteinen laintulkinta.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu esitti, että turvapaikanhakijoiden mahdolliset uusintahakemukset tulisi käsitellä huolella myös siinä tapauksessa, että hakijalla ei ole esittää uutta perustetta hakemuksensa tueksi. Tämä koskisi tapauksia, joissa hakija vetoaa aiemmassa prosessissa olleisiin puutteisiin tai virheisiin, jotka ovat ilmenneet esimerkiksi tulkkauksessa tai puhuttelussa. 

Muu keskustelu tapaamisessa koski muun muassa muutosta kansainvälistä suojelua saaneiden henkilöiden määrässä sekä Maahanmuuttoviraston omaa laillisuusvalvontaa ja päätösten laadun tarkkailua. Erityisesti lapsen etuun liittyen keskusteltiin vastaanottopalveluiden lakkaamisesta perheiden kohdalla ja perheyhteyden säilyttämisestä. Lisäksi käsiteltiin turvapaikanhakijoiden oikeutta työskennellä sekä työskentelyn ehtojen ja olosuhteiden lainmukaisuutta.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu nosti tapaamisessa esille myös Maahanmuuttoviraston keskeisen roolin ihmiskaupan uhrien tunnistamisessa ja auttamisjärjestelmään ohjaamisessa.

Liitteenä yhdenvertaisuusvaltuutetun lausunto koskien erityisesti haavoittuviin ryhmiin kuuluvien turvapaikanhakijoiden asian käsittelyä.

12.06.2017