Skip to Content

Yhdenvertaisuusvaltuutetun lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi asiakas- ja potilaslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Yhdenvertaisuusvaltuutettu lausui  luonnoksesta hallituksen esitykseksi asiakas- ja potilaslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

Lakiluonnoksen 4 §:n mukaan asiakkaalla ja potilaalla on oikeus saada laa-dultaan hyvää sosiaali- ja terveydenhuoltoa sekä hyvää asiakaslähtöistä kohtelua ilman syrjintää. Asiakasta ja potilasta on kohdeltava siten, että hänen vakaumustaan ja yksityisyyttään kunnioitetaan, eikä hänen ihmisarvoaan loukata.

Valtuutetun näkemyksen mukaan 4 §:n perusteluissa tulisi nykyistä selkeämmin kuvata sitä, mitä yhdenvertaisuudella ja syrjinnänkielloilla tarkoitetaan. Tämä on ehdottoman keskeistä, koska ei ole aivan poikkeuksellista, että yhdenvertaisuuden sisältö ymmärretään väärin ja siihen nojaudutaan näin ollen päätöksiä tehtäessä virheellisellä tavalla.

Valtuutetun näkemyksen mukaan perusteluihin tulee lisätä viittaus yhdenvertaisuuslakiin (1325/2014). Yhdenvertaisuuslaista tulee erikseen korostaa ainakin viranomaisen ja julkista hallintotehtävää hoitavan velvollisuutta edistää ja suunnitella yhdenvertaisuuden toteutumista toiminnassaan (YVL 5 §, 4 §) sekä korostaa välittömän syrjinnän lisäksi myös näennäisesti yhdenvertaisten ohjeiden, perusteiden ja käytäntöjen tosiasiallista syrjivyyttä (YVL 10, 13 §) sekä korostaa viranomaisen ja yksityisen tahon velvoitetta toteuttaa tarvittaessa yhdenvertaisuuslain 15 §:n mukaisia kohtuullisia mukautuksia, jotta vammaisen asiakkaan tai potilaan tosiasiallinen yhdenvertaisuus yksittäistapauksessa toteutuu.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu painottaa, että on asiakkaan ja potilaan yhdenvertaisuuden toteutuminen edellyttää, että hänellä on mahdollisuus asioida sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa omalla äidinkielellään lainsäädännön sen taatessa.Yhdenvertaisuusvaltuutetun näkemyksen mukaan yksityiskohtaisissa perusteluissa tulisi painottaa positiivisen erityiskohtelun (YVL 9 §) tarvetta saamelaisten tosiasiallisen yhdenvertaisuuden turvaamiseksi.

Viittomakielisten, kuulo- tai puhevammaisten potilaiden ja asiakkaiden osalta yhdenvertaisuusvaltuutettu katsoo, että sosiaali- ja terveyspalveluissa tulisi turvata ammattitulkkaus.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu kiinnittää huomioita siihen, että luonnosesityksestä ei käy ilmi, minkälainen yhdenvertaisuusvaikutusten arviointi ko-konaisuudesta on tehty. Valtuutettu pitää kattavaa yhdenvertaisuusvaikutusten arviointia tämän lakiehdotuksen osalta erityisen tarvittavana.

Lue lausunto kokonaisuudessaan:

12.09.2018