Yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävä

Yhdenvertaisuusvaltuutettu edistää yhdenvertaisuutta ja puuttuu syrjintään. Valtuutettu on itsenäinen ja riippumaton viranomainen.

Voit ottaa valtuutettuun yhteyttä, jos olet kokenut syrjintää jonkin henkilöön liittyvän syyn perusteella. Henkilöön liittyviä syitä ovat esimerkiksi ikä, etninen alkuperä, kansalaisuus, uskonto, vakaumus, mielipide, poliittinen toiminta, perhesuhteet, terveydentila, vammaisuus ja seksuaalinen suuntautuneisuus. Voit ottaa yhteyttä myös, jos olet huomannut, että jotakin muuta ihmistä syrjitään.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu edistää syrjinnän vaarassa olevien ryhmien yhdenvertaisuutta Suomessa. Sellaisia ryhmiä ovat esimerkiksi etniset vähemmistöt ja ulkomaalaiset.

Valtuutettu valvoo myös ulkomaalaisten maasta poistamista. Lisäksi hän on kansallinen ihmiskaupparaportoija. Hän seuraa työssään asioita, jotka liittyvät ihmiskauppaan.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu

  • neuvoo asiakkaita
  • selvittää yksittäisiä tapauksia
  • edistää sovintoa
  • kouluttaa
  • kerää tietoa
  • vaikuttaa lainsäädäntöön ja viranomaisten käytäntöihin
  • avustaa oikeusasioissa.

Valtuutetun tehtävät ja oikeudet on kirjattu yhdenvertaisuuslakiin ja lakiin yhdenvertaisuusvaltuutetusta.

Sukupuoleen tai sukupuoli-identiteettiin liittyvää syrjintää käsittelee tasa-arvovaltuutettu (tasa-arvovaltuutetun verkkosivut ovat yleiskielisiä).