Mikä on syrjintää?

Syrjintää on se, että henkilöä kohdellaan huonommin kuin toisia jonkin henkilökohtaisen ominaisuuden takia. Epäkohtelias, epäasiallinen tai huono palvelu ei ole välttämättä syrjintää varsinkaan, jos palvelu on huonoa kaikille. Syrjintää on esimerkiksi se, jos tarjoilija kieltäytyy palvelemasta henkilöä hänen etnisen alkuperänsä takia.

Syrjintää on myös häirintä ja kohtuullisten mukautusten epääminen

Häirintää on sellainen käytös tai sellaisen ilmapiirin luominen, joka loukkaa, halventaa tai nöyryyttää toista tai on uhkaavaa tai vihamielistä. Toista ihmistä voi loukata tai uhata esimerkiksi puheissa, sähköpostiviesteissä, ilmeillä, eleillä tai julkaisemalla epäasiallista materiaalia. Ihmisarvoa loukkaava käyttäytyminen eli häirintä voi kohdistua yhteen henkilöön, tai se voi kohdistua myös ihmisryhmään.

Vammaisilla henkilöillä on oikeus kohtuullisiin mukautuksiin esimerkiksi työpaikoilla, oppilaitoksissa ja liikeyrityksissä. Mukautuksia voivat olla esimerkiksi luiska pyörätuolia varten tai pistekirjoituksella kirjoitettu ruokalista ravintolassa. Niillä varmistetaan, että vammainen henkilö voi asioida, opiskella, tehdä työtä ja käyttää palveluita yhdenvertaisesti muiden kanssa. Jos tarvittavia mukautuksia ei tehdä, voi kysymyksessä olla laissa kielletty syrjintä.

Yhdenvertaisuuslaki sanoo, että ketään ei saa asettaa epäedulliseen asemaan eikä ketään saa rangaista sen takia, että hän on ilmoittanut syrjinnästä, tuonut esiin epäkohtia työpaikalla tai puuttunut jollain muulla tavalla syrjintään.

Kaikilla ihmisillä on oikeus yhdenvertaiseen kohteluun. Monet Suomen lait kieltävät syrjinnän. Perustuslaki takaa perusoikeudet kaikille Suomessa. Rikoslaki sanoo, että syrjintä on rangaistava teko.