Skip to Content

Ihmiskaupan vastainen toiminta edellyttää poikkihallinnollista yhteistyötä

Olen toiminut poliisina yli 20 vuotta ja tutkinnanjohtajana lähes kymmenen vuotta. Rikostutkijana olen tutkinut rikoksia laidasta laitaan. Tutkinnanjohtajana suurimman osan ajasta olen vastannut vakavien rikosten, pääasiassa seksuaalirikosten ja lapsiin kohdistuvien väkivalta- ja seksuaalirikosten, tutkinnasta. Ihmiskaupparikokset tulivat esitutkinnassa vastaan, mutta vain harvakseltaan.

Joulukuussa 2018 siirryin sisäministeriöön poliisitarkastajaksi, jossa tehtäväni on toimia lapsiin ja naisiin kohdistuvien rikosten asiantuntijana. Hieman myöhemmin vastuulleni tulivat myös ihmiskauppa-asiat. Tämä avasikin minulle mielenkiintoisen oven. Perehtymisen matka on vielä kesken, mutta olen huomannut, kuinka laajaa osaamista Suomessa on, niin ministeriöiden tasolla, muilla viranomaisilla kuin järjestötasollakin. Alkumetreistä asti yhteistyö ihmiskaupparaportoijan kanssa on ollut ensiarvoisen tärkeää.

Valtioneuvostotasolla toimiessani olen huomannut, miten tärkeää on se, että ihmiskaupan uhrien oikeudet turvataan ja uhreja tuetaan toipumaan. Nämä olivat toki tuttuja ja tärkeitä asioita myös poliisin operatiivisessa toiminnassa, mutta poliisin perinteinen ajatusmaailma on tekijäkeskeinen: ”Otetaan rosvo kiinni”.  

Lapsiin kohdistuneita rikoksia ja seksuaalirikoksia tutkivat poliisit oppivat kuitenkin kohtamaan uhrin ja ymmärtävät laajemmin moniviranomaisyhteistyön tärkeyden. Lapsiin kohdistuvien rikosten tutkinnassa on tärkeää mieltää, että kaiken toiminnan kärkiajatuksena tulee olla lapsen etu. Yhteistyö sosiaaliviranomaisten kanssa on ensiarvoisen tärkeää. Esitutkinnan alusta asti tutkinnan tulee olla johdettua, ja on kaikkien etu, että tapauksen selvittämiseen osallistuu eri asiantuntijoita, kuten sosiaali- ja terveysviranomaiset, syyttäjät, sekä lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian ammattilaiset. Viranomaisten yhteistyönä lapsi ja hänen perheensä saavat parhaan mahdollisen avun.

Ihmiskaupparikoksissa esitutkinnassa on paljon samoja tarpeita. Ihmiskaupparikosten takana oleva ilmiö tulee selvittää, ja niitä tulee pystyä paljastamaan. Poliisi suorittaa esitutkinnan, mutta se ei riitä. Ihmiskaupan uhri tarvitsee tukea, ja uhrin toipuminen vie aikaa. Ihmiskaupan vastainen toiminta edellyttää poikkihallinnollista yhteistyötä. Ihmiskaupan vastaisessa työssä tulosta ei mikään taho voi saavuttaa yksin, vaan se on eri toimijoiden yhteistyötä eri aloilla, ja tähän koordinaatiossa tulisikin panostaa.