Skip to Content

Pakkoavioliittojen tunnistaminen ihmiskaupan muotona

Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikössä tehdään jatkuvasti kehitystyötä ihmiskaupan vastaisessa työssä, ja on ollut hienoa huomata, miten työssä myös edistytään jatkuvasti. Yksi kehityskohde on ollut ihmiskaupan näkeminen vahvemmin sukupuolittuneen väkivallan kontekstissa.  

Vuonna 2017 yksikössä yhdistettiin ihmiskauppa-asiantuntijan tehtävään sukupuolittuneen väkivallan eri teemat, kuten pakkoavioliitot. Vuonna 2018 tarkasteltiin pakkoavioliittoasioiden käsittelyä ja julkaistiin ohje pakkoavioliittouhan huomioimisesta turvapaikkaprosessissa. Päätöksentekijöitä on myös koulutettu laajasti aiheesta. Tavoitteena on ollut pakkoavioliittojen tehokas tunnistaminen ja huomioiminen ihmiskaupan muotona ja siinä on onnistuttu hyvin.

Kun turvapaikkapuhutteluun tulee esimerkiksi nuori nainen, joka kertoo, että sukulaiset olivat tehneet järjestelyjä hänen naimisiinmenoaan varten, asiaa selvitetään myös ihmiskaupan mahdollisuus huomioiden. Näin hänet voidaan ohjata nopeasti ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän avun piiriin.

Vuonna 2015 saapui paljon turvapaikanhakijoita ja myös pakkoavioliittotapausten määrä kasvoi. Turvapaikanhakijoiden oikeuksien toteutumisen kannalta onkin ollut tärkeää, että pakkoavioliitot tunnistetaan ihmiskaupan muotona. Turvapaikkayksikön henkilöstön osaaminen on merkittävässä roolissa sukupuolittuneen väkivallan tunnistamisessa, koska hakijoiden on usein erittäin vaikeaa puhua aiheesta. Ilmiön tunnistaminen jo ensimmäisessä turvapaikka-asian käsittelyvaiheessa voi myös lyhentää koko prosessin kestoa.

Turvapaikkayksikössä tehty kehitystyö tukee ja yhtenäistää pakkoavioliiton arvioimista kansainvälisen suojelun perusteena sekä varmistaa, että pakkoavioliittotapauksissa huomioidaan järjestelmällisesti ihmiskaupan mahdollisuus.