Skip to Content

Romanien kansallispäivä on juhlapäivä, mutta myös muistutus romanien kohtaamasta syrjinnästä

Tänään, 8. huhtikuuta, vietetään romanien kansallispäivää. Päivä on ilon aihe ja muistutus romanien yli 500 vuoden aikaisesta asemasta vähemmistönä Suomessa, ja heidän perustuslaillisesta oikeudestaan ylläpitää ja kehittää omaa kulttuuriaan. 

Päivä muistuttaa valitettavasti kuitenkin myös syrjinnästä, jota romanit kokevat maailmanlaajuisesti. Suomessakin romanien elämässä syrjintä näkyy yhä arkipäivän tilanteissa, tyypillisesti loukkaavana häirintänä tai niin, että palvelu evätään tai tarjotaan rajoitetummin tai loukkaavin ehdoin. Tyypillistä ja erityisen loukkaavaa on myös se itsestäänselvyys ja avoimuus, millä syrjintä vielä usein  perustellaan. Taustalla ja vaikuttimena ovat ikivanhat stereotyyppiset käsitykset, joiden seurauksena katsotaan oikeutetuksi solvata romaneita eikä kohdella heitä yksilönä vaan ryhmänsä edustajana. EU-komission viime vuonna julkaisemassa, Eurobarometri-tutkimuksessa todetaan, että suomalaisten asenteisiin romaneita kohtaan liittyy yhä paljon kielteisiä piirteitä. Romaneihin ryhmänä kohdistuvat kielteiset ennakkoluulot näkyvät yksittäisinä syrjintätapauksina. 

Romaneihin kohdistuva syrjintä on vakava ihmisoikeusongelma Suomessa. Tästä maamme saa jatkuvia moitteita kansainvälisiltä ihmisoikeuksia valvovilta elimiltä. Euroopan neuvoston rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio (ECRI) nosti viime syksynä raportissaan esiin romanien osallisuutta ja yhdenvertaista kohtelua estävät rakenteelliset ongelmat, ja painotti paikallisten ja alueellisten viranomaisten vastuuta romanien yhdenvertaisuuden edistämisessä.  

Romanit ovat edelleen ryhmänä muihin suomalaisiin verrattuna selvästi heikommassa taloudellisessa ja sosiaalisessa asemassa.  Valtioneuvoston marraskuussa 2019 julkaiseman tutkimuksen mukaan ennakkoluulot ja syrjintä ovat merkittäviä taustatekijöitä romanien heikkoon työllisyystilanteeseen. Romanien koulutustaso on viime vuosikymmenien aikana kohonnut huomattavasti. Tämä ei kuitenkaan syrjinnän vuoksi vaikuta työllistymislukuihin.  

Syrjintä asuntomarkkinoilla vaikuttaa koko elämään 

Viime vuosina suurin osa romanien yhteydenotoista yhdenvertaisuusvaltuutetulle on koskenut asumista. Yhteydenotot kertovat laajalle levinneestä syrjinnästä eivätkä ne ole vain yksittäistapauksia. Valtuutettu näkeekin myönteisenä kehityksenä, että juuri asumiseen liittyvään syrjintään on viime vuonna puututtu myös rikosoikeudellisin keinoin. Esimerkiksi vuokraisännän perustelu naapureiden haluttomuuteen saada taloon romaniasukkaita on katsottu lainvastaiseksi ja siksi syrjintärikoksen täyttäväksi tahalliseksi syrjinnäksi. Syrjintä- ja jopa rikoslainsäädännön soveltaminen tämän tyyppisissä tapauksissa on tärkeä viesti romaneille siitä, että yhteiskunta turvaa heidän oikeuksiaan syrjintää vastaan.  

Oikeus asuntoon on yksi tärkeimmistä perusoikeuksistamme. Asuinolosuhteet vaikuttavat mahdollisuuteen osallistua aktiivisesti työelämään ja muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan ja ovat myös tärkeä lähtökohta seuraavan sukupolven mahdollisuuksiin edetä elämässä. Siksi on tärkeää, että varsinkin julkiset toimijat asuntomarkkinoilla huomioivat - paitsi velvoitteensa arvioida kunkin asiakkaan tilanteen yksilöllisesti - myös yhdenvertaisuuslaissa säädetyn yhdenvertaisuuden edistämisvelvoitteen. Velvoite koskee viranomaisia, koulu¬tuksen järjestäjiä sekä työnantajia, ja sen tarkoituksena on tukea haavoittuvassa asemassa olevia ryhmiä, estää syrjintätilanteiden muodostuminen sekä etsiä ratkaisuja, jotka edistävät yhdenvertaisuutta yleisellä tasolla. Se edellyttää toiminnan arviointia yhdenvertaisuusnäkökulmasta ja eri toimenpidevaihtoehtojen käyttöä todellisen yhdenvertaisuuden saavuttamiseksi. 

Romanit ovat entistä paremmin tietoisia oikeuksistaan, mikä näkyy myös yhteydenotoissa yhdenvertaisuusvaltuutetulle. Voimme tänään iloita siitä, että meillä on yhteiskunnassamme laaja joukko romaniväestöön kuuluvia, jotka aktiivisesti edistävät romanien yhdenvertaisuutta – niin kolmannella sektorilla, yksittäisinä aktivisteina kuin viranomaisissa. Onnittelumme kansallispäivänä kaikille romaneille Suomessa!