Skip to Content

Viranomaiset, näyttäkää esimerkkiä: esteettömyys lähtee asenteista

Kun aloitin työt ylitarkastajana yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistossa noin kaksi vuotta sitten, sain alkajaisiksi pöydälleni yhden toistaiseksi työläimmistä syrjintäkanteluista. Kyse oli erään kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelutilojen esteellisyydestä apuvälineitä käyttäville henkilöille.

Jyrkät luiskat, raskaat ovet ja soveltumattomat hissit vaikeuttivat palveluiden käyttämistä. Kaupungin fysioterapiaosaston sijaitseminen paikassa, jonne ei ole itsenäistä pääsyä apuvälineillä, tuntui käsittämättömältä. Myös valtion viranomaisten tiloissa oli parantamisen varaa: poliisiin, Kelaan, verotoimistoon, ulosottovirastoon tai TE-toimistoon ei päässyt asioimaan itsenäisesti pyörätuolilla.

Suhtautuminen korjaustoimenpiteiden välttämättömyyteen erosi kaupungin ja valtion viranomaisten kesken selvästi. Valtion viranomaisille asiaa ei tarvinnut juurikaan avata, vaan esteellisyys ymmärrettiin ongelmaksi, joka on poistettava. Kaupungin kanssa asiaa jouduttiin vääntämään pitkään. Kaupunki lupasi ja lupasi selvittää ratkaisuja, mutta asiat tuntuvat etenevän hitaasti, jos ollenkaan.

Tällaisissa tilanteissa sisältäni nousee toive, että meillä olisi suurempia toimivaltuuksia valvontatyössämme ja voisimme antaa ainakin viranomaisia velvoittavia määräyksiä. Näin muutos parempaan tapahtuisi todennäköisesti nopeammin.

Onneksi on kuitenkin myös niitä tahoja, joille ei tarvitse kuin huomauttaa yhdenvertaisuusongelmasta tai viimeistään pykäläpuhe vakuuttaa muutosten tarpeellisuudesta. Heidän kannaltaan meidän neuvontatyöllämme on suuri merkitys. Kerran juttelin erään rikosylitarkastajan kanssa, ja se yksi puhelu riitti siihen, että alueen poliisilaitoksen lupayksiköihin hankittiin kannettavat induktiosilmukat ­- vieläpä useampaan yksikköön kuin olimme osanneet esittää.

Laki edellyttää viranomaisilta paitsi syrjimättömyyttä myös yhdenvertaisuuden edistämistä kaikessa toiminnassaan. Viranomaisen on arvioitava, kuinka yhdenvertaisuus toteutuu esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa. Mielestäni yhdenvertaisuussuunnitelma olisi oiva väline tutkia, miten esimerkiksi vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuus toteutuu eri elämänalueilla. Muutoksen aikaansaamiseksi on tärkeää kirjata ylös tarvittavat toimenpiteet, aikataulu ja vastuuhenkilöt kunnassa mahdollisimman tarkasti: mitä yhdenvertaisuuden esteitä esiintyy juuri meidän palveluissa kuntamme asukkaille?

Toivoisin lisäksi, että viranomaisissa tunnistettaisiin entistä paremmin välillinen ja välitön syrjintä, kun on kyse vammaisista henkilöistä. Välillistä syrjintää voi olla esimerkiksi se, että toimipisteeseen ovat kaikki tervetulleita, mutta tosiasiassa apuvälineitä käyttävä henkilö ei sinne portaiden vuoksi pääse. Kohtuullisten mukautusten avulla ongelma voisi yksittäistapauksessa ratketa, mutta mukautusten tulisi olla viranomaisissa vasta niitä viimesijaisia keinoja ratkaista palvelupisteiden esteellisyysongelmia. Jokin on jo mennyt suunnittelussa ja viranomaistoiminnassa pieleen, jos kohtuullisia mukautuksia tarvitaan esteellisyyden vuoksi.

Asiat menevät usein pieleen ja virheitä joudutaan korjailemaan jälkikäteen, kun esteettömyyttä ei suunnitella etukäteen. Tämä johtuu joko tiedon puutteesta tai syrjivistä asenteista. Asenteet näkyvät siinä, että pidetäänkö esteettömyyttä välttämättömänä joka tilanteessa.

Esimerkiksi eräässä viranomaisessa ei oltu huolehdittu siitä, että remontin aikana viranomaiseen pääsee asioimaan myös apuvälineillä: ajateltiin sen riittävän, että sisäänkäynti tulee olemaan lopulta kaikille esteetön. Toisessa esimerkissä kaupungin omistama vuokra-asuntoyhtiö ei ollut katsonut tarpeelliseksi selvittää, onko taloyhtiössä asukkaita, jotka tarvitsevat hissiremontin ajaksi esteettömän ratkaisun asunnosta ulos pääsemiseksi.   

Toivoisin, että tulevaisuudessa viranomaiset ymmärtäisivät, mitä tosiasiallisen yhdenvertaisuuden toteuttaminen todellisuudessa vaatii: pelkästään esteettömyysasetuksen määräysten toteuttaminen tai kohtuulliset mukautukset eivät vielä riitä. Tarvitaan kattavaa yhdenvertaisuuden arviointia, ongelmien kartoittamista sekä konkreettisia parannuksia tiloissa ja toiminnassa.

 Yleinen yhdenvertaisuuden edistäminen on tärkeä osa työtäni, sillä todellinen yhdenvertaisuus lähtee asenteista. Muuttamalla asenteita muutamme samalla maailmaa. Oletko sinä jo mukana?