Selkokielisiä uutisia

null Selkosuomi: Yhdenvertaisuusvaltuutettu: Vammaisurheilijoita pitää kohdella samalla tavalla kuin muita urheilijoita

Selkosuomi: Yhdenvertaisuusvaltuutettu: Vammaisurheilijoita pitää kohdella samalla tavalla kuin muita urheilijoita

Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä pitää tärkeänä,
että vammaisurheilijoita kohdellaan samalla tavalla kuin muita urheilijoita.
Kun vammaisurheilija on osallistunut kansainvälisiin kilpailuihin,
hän on maksanut osallistumisesta rahaa, niin sanottua omavastuuta.
Tämä on Pimiän mukaan ongelma yhdenvertaisuuden kannalta.

Keskustelu vammaisten urheilijoiden asemasta heräsi
vuonna 2018 parayleisurheilun EM-kisojen jälkeen.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu sai monta yhteydenottoa,
joissa pyydettiin valtuutettua tutkimaan vammaisurheilijoiden asemaa.
Monien mielestä vammaisurheilijoita syrjitään,
koska he joutuvat maksamaan liian paljon osallistumisesta kilpailuihin.

Valtuutettu on tutkinut asiaa ja kysynyt lisätietoa järjestöiltä ja viranomaisilta.
Vastaajina ovat olleet Suomen Urheiluliitto, opetus- ja kulttuuriministeriö,
sosiaali- ja terveysministeriö ja Kuntaliitto.
Valtuutettu ei ole arvioinut asiaa siltä kannalta, onko syrjintää tapahtunut,
vaan korostaa urheilijoiden yhdenvertaista kohtelua.

Suomen valtion ja kuntien tulee noudattaa YK:n vammaisten oikeuksien sopimusta.
Sopimus painottaa vammaisten ihmisten yhdenvertaista kohtelua:
vammaisilla urheilijoilla on oikeus osallistua urheiluun ja saada siihen tukea.
Ministeriöiden tulee arvioida, kohdellaanko vammaisia urheilijoita
yhdenvertaisesti muiden urheilijoiden kanssa.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu on lähettänyt asiasta suositukset eri toimijoille:

Suomen Urheiluliitto: Liiton tulee luopua vammaisurheilijoiden omavastuusta
ainakin, kun he osallistuvat EM- ja MM-kisoihin.

Opetus- ja kulttuuriministeriö: Ministeriön tulee tutkia,
voiko vammaisurheilija saada tukea avustajan kuluihin.
Ministeriön tulee kehittää urheilijoille ja urheiluseuroille
maksettavaa tukea niin, että vammaisurheilijoilla on
yhdenvertainen mahdollisuus osallistua urheilutoimintaan.

Sosiaali- ja terveysministeriö: Vammaispalveluin uudistuksessa tulee arvioida
myös vammaisurheilijoiden asemaa, esimerkiksi avustaja- ja kuljetuspalveluita.
Urheilu tulee nähdä ammattina ainakin silloin, jos urheilija saa valtion tukea.
Ministeriön tulee ohjeistaa kuntia siinä, että vammaisurheilija voi tarvita
henkilökohtaista apua, kun hän osallistuu kilpailuihin Suomessa tai ulkomailla.

Lisätietoa: Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto, tiedottaja Maria Swanljung
Puhelin: 0295 666 813
Sähköposti: [email protected]

06.06.2019