Hyppää sisältöön

Naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijan huomiot CEDAW-komitealle

Naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijana toimiva yhdenvertaisuusvaltuutettu on antanut seuraavat huomiot naisten syrjinnän poistamista käsittelevän komitean (CEDAW) 83. istuntoon, jossa käsiteltiin Suomen raporttia.
 

Naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijan huomiot

Yhdenvertaisuusvaltuutettu toimii naisiin kohdistuvan väkivallan raportoijana. Raportoijan tehtävistä säädetään yhdenvertaisuusvaltuutetusta annetun lain muuttamisesta annetussa laissa (988/2021), joka tuli voimaan 1.1.2022. Raportoija seuraa ja arvioi naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjuntaan ja ehkäisyyn tarkoitettuja kansallisia toimintaperiaatteita ja toimia. Raportoija työskentelee itsenäisesti ja riippumattomasti.

Raportoija haluaa kiinnittää komitean huomiota jäljempänä esitettyihin temaattisiin kysymyksiin.

Laaja-alaiset ja koordinoidut valtakunnalliset rakenteet tarpeen naisiin kohdistuvan sukupuolistuneen väkivallan torjumiseksi

Raportoija on huolissaan väkivallan ehkäisyyn liittyvien institutionalisoitujen rakenteiden puuttumisesta sekä yhteistyön ja koordinoinnin riittämättömyydestä naisiin kohdistuvan sukupuolistuneen väkivallan uhreille tarkoitetuissa palveluissa.

Raportoija katsoo, että kunnallisten ja alueellisten viranomaisten ja palveluntarjoajien, mukaan lukien kansalaisjärjestöt, on tehtävä yhteistyötä ja toimittava koordinoidusti, jotta varmistetaan uhrien tehokas suojelu ja toipuminen. Meneillään olevaan valtakunnalliseen sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistukseen on kuuluttava olennaisena osana institutionaalisten yhteistyö- ja koordinaatiorakenteiden sekä sukupuoleen perustuvan väkivallan ja lähisuhdeväkivallan uhreille tarkoitettujen palvelupolkujen luominen koko maahan.

Kunnalliset sosiaali- ja terveyspalvelut, mukaan lukien sukupuoleen perus-tuvan väkivallan ja lähisuhdeväkivallan ehkäisy, ovat tähän saakka olleet paikallisten viranomaisten vastuulla. Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi jo vuonna 2008 paikallisille ja alueellisille viranomaisille tarkoitetut suuntaviivat perheväkivallan vastaisen työn koordinoimiseksi.

Edistystä on kuitenkin tapahtunut liian hitaasti suuntaviivojen julkaisemisen jälkeen. Vuonna 2019 tehdyn kyselytutkimuksen perusteella noin puolessa kyselyyn vastanneista kunnista ja kuntayhtymistä ei vuoden 2019 alussa ollut suositusten mukaista lähisuhdeväkivallan ehkäisyn koordinaatio- tai yhteistyöryhmää. Toisaalta alueilla, joilla on yhteistyörakenteita, on myös suunniteltu asiakkaan palvelupolkuja lähisuhdeväkivaltaan puuttumiseksi ja asetettu lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn liittyviä seurantatavoitteita useammin kuin muilla alueilla. Amnesty Internationalin Suomen osaston vuonna 2021 julkaistusta kuntatutkimuksesta (pdf) ilmenee, että lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn suositukset tunnetaan kunnissa edelleen heikosti. Tutkimuksen perusteella suositukset on pantu täytäntöön kunnissa vain osittain, eivätkä ne näy odotetulla tavalla käytännössä.

Seksuaalisen ja sukupuoleen perustuvan häirinnän uhrien oikeussuojan saatavuus

Tasa-arvovaltuutettu on suosittanut eduskunnalle vuonna 2022 antamassaan kertomuksessa häirinnän uhrien oikeussuojan saatavuuden parantamista (K 1/2022 vp). Nykyinen lainsäädäntökehys on uhrien kannalta hämmentävä, koska samaa tekoa voivat arvioida eri toimivaltaiset viran-omaiset eri lakien ja oikeussuojakeinojen valossa. Esimerkiksi työpaikalla tapahtuvaa häirintää voidaan tarkastella tasa-arvolaissa (609/1986) kiellettynä sukupuoleen perustuvana syrjintänä tai työturvallisuuslain (738/2002) mukaisena häirintänä tai muuna epäasiallisena kohteluna (28 §), ja se voidaan katsoa yhdeksi tai useammaksi rikoslaissa (39/1889) kriminalisoiduksi rikokseksi, kuten seksuaaliseksi ahdisteluksi (20 luku 6 §), työturvallisuusrikokseksi (47 luku 1 §) ja työsyrjinnäksi (47 luku 3 §). Tasa-arvolakiin perustuvaa oikeuskäytäntöä häirinnästä on vain vähän, kun taas rikosprosessin käynnistäminen tekijää vastaan vaikuttaa yleisemmältä. Tämä on ymmärrettävää, sillä rikosprosessissa uhrilla ei ole taloudellista riskiä, jos hän häviää oikeudenkäynnin. Rikosprosessissa uhrin saama korvaus ei kuitenkaan ole yhtä hyvä kuin jos asiaan sovellettaisiin tasa-arvolakia.

Tasa-arvovaltuutettu on katsonut, että häirintää koskevaa oikeuskäytäntöä ja muita käytäntöjä olisi tarkasteltava yleisesti ja sen pohjalta olisi toteutettava uudistus, jolla madallettaisiin uhrin kynnystä ryhtyä oikeudellisiin toimiin ja saada parempi korvaus. Naisiin kohdistuvan väkivallan raportoija yhtyy tasa-arvovaltuutetun näkemykseen.

Rikoslaki (39/1889) ja sukupuoli

Koko rikoslakia olisi tarkasteltava uudelleen, ja sukupuoli olisi sisällytettävä merkityksellisenä tekijänä sekä rangaistuksen mittaamista koskeviin yleisiin säännöksiin että yksittäisten rikosten tunnusmerkistöihin. Tätä lähestymistapaa tukevat sekä Istanbulin yleissopimus että Euroopan komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi naisiin kohdistuvan väkivallan ja lähisuhdeväkivallan torjumisesta (COM (2022) 105 final).

Sovittelu lähisuhdeväkivaltatapauksissa

Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin uusimmasta rikollisuutta koskevasta katsauksesta (Krimo, Katsauksia 5/2022) ilmenee, että lähisuhdeväkivaltatapauksia sovitellaan usein. Lähisuhdeväkivaltatapaukset ovat kaikista sovitteluun ohjatuista väkivaltarikoksista toiseksi yleisin rikoslaji. Sovitteluun saapuneiden lähisuhdeväkivaltatapausten määrä on kaiken kaikkiaan kasvanut tasaisesti (s. 176–177). Raportoija ei pidä sovittelua sopivana menettelynä lähisuhdeväkivaltatapauksissa.


Kristina Stenman
naisiin kohdistuvan väkivallan raportoija, yhdenvertaisuusvaltuutettu

Marjo Rantala
ylitarkastaja
 

15.09.2022