Yhdenvertaisuusvaltuutetun suositus autismikirjoon kuuluvan henkilön vammaispalveluihin liittyen

Yhdenvertaisuusvaltuutettu on selvittänyt tapausta, jossa on kyse autismin kirjoon kuuluvan nuoren vammaispalveluasiakkuudesta. Autisminkirjoon kuuluvilla henkilöillä voi olla myös muita psykiatriaan tai neuropsykiatriaan liittyviä diagnooseja. Yhteydenottaja on kertonut, että kunta ei ole suostunut ottamaan autismin kirjoon kuuluvaa nuorta vammaispalvelujen asiakkaaksi ja perhe on ohjattu ainoastaan lastensuojelun piiriin. Tilanne on oikaisu- ja muutoksenhakuprosesseineen jatkunut usean vuoden ajan. Kyseinen kunta on katsonut, että nuori on päässyt hänelle soveltuviin palveluihin asianmukaisesti ja saanut tarpeisiinsa soveltuvia muita palveluja.

Yhteydenoton perusteella yhdenvertaisuusvaltuutettu antoi kunnalle lausunnon, joka sisälsi myös suosituksen. Lausunnossaan valtuutettu suosittaa kuntaa kiinnittämään erityistä huomiota siihen, ettei mitään vammaryhmää, esimerkiksi autismikirjoon kuuluvia henkilöitä, kohdella eriarvoisesti palveluihin pääsyyn liittyen. Valtuutettu painottaa, että vammaispalveluita myönnettäessä merkityksellistä ei ole yksittäinen diagnoosi, vaan henkilön toimintarajoitteet suhteessa elinympäristöön ja yhteiskuntaan. Palveluilla tulee vastata kunkin vammaisen henkilön yksilöllisiin tarpeisiin. 

Yhdenvertaisuusvaltuutettu on saanut viime vuosina useita yhteydenottoja vammaispalveluja koskien. Vammaispalveluiden myöntämiseen liittyvien yhteydenottojen perusteella valtuutettu voi todeta, että vammaispalveluiden toteutumisessa on alueellisia eroja. Kuntien tai kuntayhtymien välillä on suuria eroja palveluiden myöntämiskäytännöissä, valitusten määrissä sekä päätösten perusteluissa. Tilanne asettaa vammaiset henkilöt eriarvoiseen asemaan riippuen siitä, missä he asuvat.

Lue valtuutetun suositus kokonaisuudessaan alta.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun suositus koskien autismin kirjoon kuuluvan nuoren vammaispalveluasiakkuutta

Yhdenvertaisuusvaltuutettu katsoo, ettei tapauksessa voida varmasti sanoa, että vammaispalveluiden myöntämättä jättäminen olisi ollut yhdenvertaisuuslain vastaista ja että kunta olisi syrjinyt yhteydenottajaa jättämällä palveluita myöntämättä. Jos yleisesti pystyttäisiin osoittamaan se, että kunta on kategorisesti jättänyt myöntämättä vammaispalvelulain mukaisia palveluja tietyn diagnoosin tai vammaryhmään kuulumisen perusteella, välittömän syrjinnän edellytykset voisivat täyttyä. Olettama välillisestä syrjinnästä voisi syntyä, jos voitaisiin näyttää toteen, että autisminkirjon henkilöt ovat kunnassa vammaispalveluissa aliedustettuna suhteessa heidän toimintarajoitteidensa edellyttämään tuen tarpeeseen.

Vammaispalvelulain 3 a §:n mukaan palvelujen ja tukitoimien selvittäminen on aloitettava viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä yhteydenoton jälkeen ja vammaisen henkilön tarvitsemien palvelujen ja tukitoimien selvittämiseksi on ilman aiheetonta viivytystä laadittava palvelusuunnitelma. Pykälän perusteluiden mukaan vammaisen henkilön palvelutarve selvitetään hänen tilanteensa ja olosuhteidensa edellyttämässä laajuudessa. Lain 3 §:n mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että vammaisille tarkoitetut palvelut ja tukitoimet järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisina kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää.

Valtuutettu on saanut useita yhteydenottoja eri henkilöiltä sekä tehnyt useita selvityspyyntöjä kunnille vammaispalveluja koskien. Vammaispalveluiden myöntämiseen liittyvien yhteydenottojen johdosta valtuutettu voi todeta, että vammaispalveluiden toteutumisessa on alueellisia eroja. Kuntien tai kuntayhtymien välillä on suuria eroja palveluiden myöntämiskäytännöissä, valitusten määrissä sekä päätösten perusteluissa. Tilanne asettaa vammaiset henkilöt eriarvoiseen asemaan riippuen siitä, missä he asuvat. Valtuutetulle tulleiden yhteydenottojen perusteella on todettavissa vaara, että vammaispalvelulakia tulkitaan puutteellisesti ja liian tiukasti yksittäisten vammaispalvelulain pykälien nojalla sivuuttaen muu velvoittava vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta takaava lainsäädäntö.

Lisäksi valtuutetun tietoon on tullut, että vammaispalvelulain mukaiset palvelut toteutuvat usein vasta hallinto-oikeuden päätöksien kautta. Kuntien tiukka linja palveluiden myöntämisessä liittyy usein kuntien omiin soveltamisohjeisiin, joissa ei välttämättä oteta huomioon relevanttia oikeuskäytäntöä tai sitä tulkitaan tiukasti. Kunnat eivät nykyisin valtuutetun kokemuksen mukaan palvelupäätöksiä tehdessään riittävästi toteuta perus- ja ihmisoikeusmyönteistä laintulkintaa tai ylipäätänsä ota huomioon perusoikeuksia vammaispalveluja koskevien lakien tulkinnassa. Tämä voi johtaa alimitoitettuihin palveluihin koska vain pieni osa päätöksistä päätyy hallinto-oikeuksien ratkaistavaksi. Myös tämän vuoksi eri alueilla asuvat vammaiset henkilöt eivät keskenään välttämättä ole yhdenvertaisessa asemassa sekä palveluiden saamisen että oikeusturvan suhteen.

Parhaillaan uudistettava vammaispalvelulaki on keskeisessä osassa vammaispalveluita jatkossa myönnettäessä. Valtuutettu lausui vammaispalvelulainsäädännön uudistuksen lausuntokierroksella olleesta esityksestä, että yhdenvertaisuuden kannalta on tärkeää, ettei lain soveltamisalan ulkopuolelle rajaudu sellaisia ihmisiä, jotka ovat vammaisia YK:n vammaisyleissopimuksen määritelmän perusteella. Diagnoosiperusteisuudesta irtautuminen ja yksilöllisten tarpeiden huomioiminen palveluiden myöntämisessä ja järjestämisessä lisää ehdottomasti yhdenvertaisuutta.

Valtuutettu totesi lausunnossaan, että lausuntokierroksella olleessa esityksessä on kuitenkin tiettyjä kohtia, jotka saattavat silti johtaa tietyn ihmisryhmän jäämiseen palveluiden ulkopuolelle. Esimerkkinä tällaisista ryhmistä saattavat olla esimerkiksi lievästi kehitysvammaiset ihmiset ja henkilöt, joiden toimintakyky on heikentynyt, joka voi näkyä keskittymisen ja oppimisen vaikeuksina sekä sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmina tai hahmotushäiriöinä. Tällaisten esimerkkien mainitseminen on omiaan ohjaamaan liiaksi diagnoosipohjaiseen ajatteluun vammaispalvelulain soveltamisalaan liittyen eikä esitys näin ollen edistä vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta.

Eduskunnan oikeusasiamies on ratkaisussaan (EOAK/1709/2019) todennut, että erityisen tuen tarve ja siihen sisältyvä vaikeus hakea ja saada tarvitsemiaan palveluja liittyy usein henkilön kykyyn tai mahdollisuuksiin palvelujen saamiseen ja korostaa, että kunta on viimekädessä vastuussa siitä, että noudatetut käytännöt eivät tosiasiassa johda kaikkein vaikeimmin autettavissa olevien asiakkaiden syrjivään kohteluun.

Valtuutettu muistuttaa kunnan velvollisuudesta edistää yhdenvertaisuutta sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Valtuutettu suosittaa kuntaa kiinnittämään erityistä huomiota siihen, ettei mitään vammaryhmää, esimerkiksi autismikirjoon kuuluvia henkilöitä, kohdella eriarvoisesti palveluihin pääsyyn liittyen. Palveluita myönnettäessä merkityksellistä ei ole yksittäinen diagnoosi vaan henkilön toimintarajoitteet suhteessa elinympäristöön ja yhteiskuntaan ja palveluilla tulee vastata kunkin vammaisen henkilön yksilöllisiin tarpeisiin. Lisäksi valtuutettu suosittelee, että kunkin vammaisen tai toimintarajoitteisen henkilön kohdalla huomioidaan myös henkilön lähipiiri sekä perhe ja palvelut toteutetaan niin, että myös perheenjäsenten jaksaminen ja hyvinvointi otetaan huomioon.

14.09.2022