Hyppää sisältöön

Syrjinnän seuraukset

Syrjinnän seuraamukset riippuvat siitä, minkä lain nojalla syrjintätapaus tuomioistuimessa käsitellään. Yhdenvertaisuuslain seuraamuksiin kuuluvat syrjinnän uhrille maksettava hyvitys, syrjivän sopimusehdon mitätöinti, työsuojeluviranomaisten toimintaohjeen ja kehotuksen antaminen sekä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan määräämä kielto- tai velvoitepäätös ja niiden tehosteeksi annettava uhkasakko.

Tyypillisiä rangaistuksia syrjintään liittyvissä oikeustapauksissa on rikoslain nojalla annetut sakkorangaistukset, joskin enimmäisrangaistus syrjinnästä on 6 kk vankeutta. Syrjityksi tullut voi myös saada korvausta työsopimuslain perusteella tai ns. kärsimyskorvausta vahingonkorvauslain perusteella.

Hyvitys

Syrjinnän tai vastatoimien kohteeksi joutuneella on yhdenvertaisuuslain 23 §:ään perustuen oikeus saada hyvitys siltä viranomaiselta, työnantajalta tai koulutuksen järjestäjältä taikka tavaroiden tai palveluiden tarjoajalta, joka on yhdenvertaisuuslain vastaisesti syrjinyt häntä tai kohdistanut häneen vastatoimia.

Hyvityksen määrällä ei ole laissa asetettua enimmäismäärää. Hyvityksen tulee yhdenvertaisuuslain 24 §:n mukaan olla oikeudenmukaisessa suhteessa teon vakavuuteen. Teon vakavuutta arvioidaan ottamalla huomioon rikkomuksen laatu, laajuus ja kesto. Hyvitystä vaaditaan käräjäoikeudessa ja sen tulee tapahtua kahden vuoden kuluessa syrjivästä tai vastatoimien kiellon vastaisesta menettelystä. Hyvityksen hakeminen ei estä hakemasta korvausta vahingonkorvauslain tai muun lain perusteella.

Kieltopäätös ja uhkasakko

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta voi yhdenvertaisuuslain 20 §:n mukaan kieltää, muissa kuin työsuojeluviranomaisen toimivaltaan kuuluvissa asioissa, asianomaista jatkamasta tai uusimasta syrjintää tai vastatoimia taikka määrätä tämän ryhtymään kohtuullisessa määräajassa toimenpiteisiin yhdenvertaisuuslaissa säädettyjen velvollisuuksien täyttämiseksi. Lautakunta voi asettaa antamansa kiellon tai määräyksen tehosteeksi uhkasakon.

Onko sinua syrjitty? Ota yhteyttä yhdenvertaisuusvaltuutettuun.

Tämän videon on tuottanut oikeusministeriön demokratia- ja kieliyksikkö. Lisätietoa: www.yhdenvertaisuus.fi